Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo

"Tieätkö mitä rakkaus on?" Maureen sanoi minulle yhtenä päivänä. Yleensä hän puhui työstään ja piti suunsa aika visusti supussa, mitä elämän suuriin asioihin tulee. Nyt hän oli tavallista avoimemmalla päällä ja kenties enemmän sn ihmisen kaltainen, joka hän oli ollut ennen kasvojensa turmeltumista. – – "Se on se mitä ihminen vähiten odottaa"

Minun on heti aluksi sanottava Alice Hoffmanin Ihmeellisten asioiden museo tuotti minulle pelkän pettymyksen. Takakannen perusteella odotin siinä mainuttua lumoavaa rakkausromaania, mutta neläsataasivuisessa romaanissa päähenkilöt tapasivat vasta sivun 300 tienoilla.

Kirja on kuitenkin täynnä kiinnostavuutta lisääviä tekijöitä, kuten erikoiset henkilöt Toinen päähenkilöistä, nuori Coralie asuu isänsä omistamassa Ihmeellisten asioiden museossa, jossa on esillä erikoisia otuksia ja ihmisiä kuten susimies. Myös Coralie on näytillä museossa merenneitoihmisenä sormiensa välissä olevien poimujen vuoksi. Isän tiukasta valvonnasta kertoo esimerkiksi se, että Coralien on käytettävä hansikkaita julkisilla paikoilla peittääkseen nuo ihopoimut. Coralie ei oikeastaan edes vastusta isänsä hulluja käskyjä, mutta hän tuntee itsensä yksinäiseksi. Hänen ainoa ystävänsä on taloudenhoitaja, jonka naamaa peittää palovamma.

Kirjan toinen päähenkilö, Eddie, on jättänyt isänsä ja juutalaisyhteisönsä ryhtyäkseen kadonneiden ihmisten löytäjäksi. Hän on jo lopettanut sen homman ja nykyään hän toimii valokuvaajana.

Kirjasta tekee mielenkiintoisen myös se, että se sijoittuu vuoden 1911 New Yorkiin. Hoffman todella herättää vanhan New Yorkin henkiin ja kirjaan sisältyy tulipalo, joka on oikeasti sattunut New Yorkissa keväällä 1911. Myös kirjaan sisältyät teemat, kuten Coralien tarinassa ilmentyvä naisten asema ja Eddien tarinassa esiin tuleva työläisten asema tuohon aikaan tekevät kirjasta mielenkiintoisemman.

Kirjassa on kaikki, mikä voisi tehdä siitä hyvän minun mittapuullani. Silti en pitänyt siitä. Luin ensimmäiset sata sivua heti saatuani tämän lahjaksi siskoltani, mutta sitten se taas jäi makaamaan kirjahyllylleni. Lopulta kirjan loppuun saattamiseen meni minulta kolme kuukautta, vaikka yleensä luen kirjat korkeintaan parissa viikossa. Hidas tarinankerronta ja tylsät kuvaukset eivät sytyttäneet minua, sillä olin tullut etsimään jotain romanttista ja historiallista.

On kuitenkin mukava seurata Coralien matkaa tytöstä naiseksi. Pikkuhiljaa hän alkaa ymmärtämään, ettei hänen aina tarvitse tehdä niin kuin isä käskee. Myös Eddien ajatusmaailma muuttuu merkittävästi kirjan aikana ja saatan loppujen lopuksi pitää Eddien tarinasta enemmän kuin Coralien.

Ihmeellisten asioiden museo ei ollut minun juttuni, mutta olen lukenut siitä mielettömästi hyviäkin arvosteluja esimerkiksi täältä ja täältä. Suosittelen kirjaa sellaiselle, jota hitaasti kehittyvä juoni ei haittaa. Kirja on hidasta luettavaa vivahduksella romantiikkaa, historiaa ja outoutta.

Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo. Gummerus. 2015. 447 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Museum of Extraordinary Things. 2014
Suomentaja: Raimo Salminen
Lahja