Jojo Moyes: Jos olisit tässä

Minäpä kerron, millaista elämä on katastrofaalisen, mullistavan kokemuksen jälkeen. Sitä luulisi, että joutuu selviämään vain katastrofaalisesta, mullistavasta kokemuksesta itsestään: mieleen välähtävistä muistikuvista, unettomista öistä, siitä että tapahtumat pyörivät mielessä loputtomiin ja joutuu kysymään itseltään, tekikö oikein, sanoiko ne asiat jotka piti sanoa, olisiko voinut muuttaa tapahtumien kulun tekemällä jotain edes hiukan toisin.

Tottahan toki halusin tietää miten Lou ja muut jatkavat elämäänsä, kun Kerro minulle jotain hyvää on päättynyt. En epäillyt hetkeäkään, vaan etsin tämän toisen osan, Jos olisit tässä, käsiini. Eikä Jojo Moyes pettänyt taaskaan!

Entisen kirjan viimeisistä tapahtumista on kulunut vuosi, eikä Louise ole päässy elämässään eteenpäin. Hänellä on huono työpaikka lentokentän irlantilaispubissa ja hän elää Lontoossa Willin rahoilla maksetussa asunnossa. Willin sureminen viinin kanssa kuuluu hänen jokapäiväisiin harrastuksiin eikä muuta oikeastaan olekaan.

Kirja alkaa Loun putoamisella kerrostalonsa katolta. Se saa hänen perheensä huolestumaan Loun mielentilasta ja hänen siskonsa, Treena, saa suostuteltua hänet aloittamaan Elämä jatkuu -nimisessä surukerhossa. Loun elämä saa lisää uutta sisältöä, kun kirjassa tapahtuu saippuaoopperamainen käänne ja hänen ovellensa ilmestyy 16-vuotias tyttö, Lily, joka väittää olevansa Willin tytär.

Kirja on Loun taistelua eteenpäinpääsemisestä ja se on hieno kertomus siitä, mitä tapahtuu kun kirja tai leffa on ohi. Kaikki ei jatku onnellisesti ikuisesti. Lilyn lisäksi Louisan elämään tuo ongelmia tämän perhe, jossa Loun äiti on päättänyt ryhtyä feministiksi. Perheen toilailuille saa nauraa koko kirjan läpi. Romantiikkaa kaipaaville kirjasta löytyy Loun uusi mies, joka saa Loun pelkäämään tunteitaan ja Willin lopullista menetystä.

Kerro minulle jotain hyvää ja Jos olisit tässä ovat ainoat lukemani Jojo Moyesin kirjat, mutta olen pitänyt molempien dialogeista ja helppolukuisuudesta. Olen molempien kirjojen aikana elänyt tiiviisti Loun mukana ja tuntenut hänen tunteensa vahvemmin kuin useassa muussa kirjassa. Kuten ensimmäistäkin osaa lukiessani, myös tässä sain nauraa, itkeä, rakastua, hävetä ja järkyttyä Loun mukana.

Ainoa asia, josta Moyes ei osannut kirjoittaa, oli ihmisten muuttuminen. Yleensä hahmot kehittyät pikkuhiljaa, mutta tässä joidenkin henkilöiden käyttäytyminen muuttui aivan yhtäkkiä. Yksi tapahtuma johti lähes kokonaisen ihmisen muutokseen. Näin käy esimerkiksi Louisen pomon, Richardin, ja Lilyn kohdalla.

Jos totta puhutaan, Kerro minulle jotain hyvää ei oliti kaivannut jatko-osaa. Kirja oli hyvä sellaisenaan. Siksi Jos olisit tässä oli hieman turha kirja surun kohtaamista ihmisistä, joiden seuraaminen teki välillä kipeää. Etenkin rouva Traynorin, Willin äidin, suremista oli hankala katsella sivusta. Silti nautin sen lukemisesta täysin ja jäin kaipaamaan lisää.

Myös näissä blogeissa on kerrottu kirjasta: Kirsin Book Club, Luktoukan kulttuuriblogi, Tuntematon lukija

Jojo Moyes: Jos olisit tässä. Gummerus. 2016. 450 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: After you. 2015
Suomentaja: Heli Naski

Lahja kaverilta.