S. K. Tremayne: Jääkaksoset

Menneisyys on täällä koko ajan läsnä, menneisyys on täällä liian läsnä. Se on alkanut inhottaa minua. Halusin uuden alun. Aloittaa puhtaalta pöydältä. Tämä ei ole sitä.
Menneisyys on koko ajan läsnä.

S. K. Tremaynen romaani Jääkaksoset on lähinnä Skotlantiin sijoittuva psykologinen trilleri. Odotukseni kirjasta olivat korkeat. Olin kuullut siitä paljon hyvää.

Äiti, isä, koira ja kuvankauniit kaksostytöt, joista toisen kuolemasta on jo vuosi. Perhe kaipaa uutta alkua, joten he muuttavat Lontoosta Skotlantiin, pienelle majakkasaarelle. Saarelle ei pääse muuten kuin veneellä eivätkä puhelinyhteydet toimi. Lisäksi vuosia asumaton mökki on kaameassa kunnossa. Silti se kuulostaa hyvältä paikalta uudelle alulle.

Rahahuolet, alkoholi, kiristyneet välit ja salaisuudet seuraavat kuitenkin Skotlantiin saakka. Lisäksi eloonjäänyt tytär Kirstie väittää olevansa kuollut kaksoissiskonsa Lydia. Äiti Sarah haluaa kuumeisesti tietää, mitä onnettomuuspäivänä tapahtui.

Kun alun kliseisistä peilikuvan kuvailusta päästiin yli, kirja vei minut mukanaan. Idyllisen ydinperheen kuva särkyy pikkuhiljaa ja jännitys lisääntyy. Asioita paljastui vähitellen, muttei kuitenkaan yhtään. Loppuhuipennus sai minut kääntelemään sivuja yhä nopeammin ja nopeammin. En malttanut odottaa salaisuuksien paljastumista.

Rakastin lukea Skotlannin hienoista maisemista. Odotukseni olivat kuitenkin korkealla, joten olin hieman pettynyt kirjaan. Lisäksi jokainen henkilö sai minut vain ärsyyntymään ja vaikka heidän kokemuksistaan lukeminen sai minut säälimään heitä, ehdin kiintyä vain perheen koiraan. Enkä usko, että luen kirjailijan toista kirjaa, Tulilasta.

Jääkaksoset on hyytävää lukemista syksylle, varsinkin lokakuun Halloween-fiiliksiin. Siihen kannattaa tarttua, jos suinkin pitää dekkareista ja psykologisista trillereistä.

Arvio: 4/5
S. K. Tremayne: Jääkaksoset. Otava. 2016. 349 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: The Ice Twins. 2015
Suomentaja: Oona Nyström
Kirjastosta

4 kommenttia:

  1. Kiva ja erillainen blogi! Mä oon muuten lukenu ton kirjan. Oli aika hyvä kirja :)

    https://tervetuloa-maailma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Tämä oli hyvä, samoin kuin kirjailijan muutkin kirjat. Osassa mukana vähän yliluonnollista, mikä sopii minulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi varmaan kiinnostavaa lukea jostain hieman yliluonnollisesta, täytyy pistää tuo korvan taakse!

      Poista

Haluatko kertoa oman mielipiteesi kirjasta tai antaa minulle ehotuksia?