Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman

Elina Hirvosen Että hän muistaisi saman keskittyy yhteen päivään, jonka aikana päähenkilö Anna pohtii oman perheensä ja miesystävänsä Ianin perheen menneisyyttä kahvilassa. Ajassa hyppiminen tekee lyhyestä kirjasta niin kiinnostavan, että sen lukee yhdeltä istumalta.

Annan veli Joona on mielisairaalassa ja kaipaa siskoaan, mutta jostain syystä Anna ei halua käydä tapaamassa veljeään. Kirjan takaumat vievät aivan Joonan ja Annan lapsuuteen, josta löytyy heidän isänsä väkivaltaisia raivonpuuskahduksia. Anna itse on aina yrittänyt suojella veljeään näiltä ja viettänyt lapsuutensa yöt rukoillen Joonan puolesta. Kirjasta näkee, kuinka Anna salaa syyttää isäänsä Joonan mielisairaalaan joutumisesta.

Annan ja Joonan suhde on aika lailla toisen suojeluun perustuvaa. Lapsena Anna yrittää suojella Joonaa isän pahalta puolelta, kun taas teininä Joona suojelee Annaa muilta. Miksei Anna sitten tahdo nähdä veljeään? Tämä selviää eräässä mielenosoituksessa, jonka seurauksena Annan on pakko pettää veljensä luottamus. Eikä Anna pysty antamaan tämän seurauksia itselleen anteeksi.

Annan menneisyyden lisäksi kirjassa seurataan Annan poikaystävän Ianin perheen taustoja. Ianin lapsuutta varjostaa isättömyys, vaikka isä hänellä onkin ollut. Palattuaan Vietnamin sodasta Ianin isä kärsii sotaneuroosista, eikä hänestä ole siksi onnelliseksi, poikansa kanssa leikkiväksi isäksi, jota Ian olisi toivonut. Niimpä hän keksii itselleen mielikuvitusisän, jonka kanssa hän seikkailee unissaan ja unien ulkopuolella.

Kirja näyttää, kuinka paljon lapset ovat valmiita piilottamaan vanhemmiltaan uskoessaan suojelevansa näitä. Tästä kertoo esimerkiksi se, kuinka Ian valehtelee äidilleen koulussa saamistaan arvista, jottei äiti saisi omien huoliensa päälle Ianin murheita. Sen sijaan hän menee leikkimään mielikuvitusisänsä kanssa.

Annan äitiä lukuunottamatta jokaisesta kirjan hahmosta tulee jollain tapaa läheinen lukijalle. Kirjasta saa sellaisen kuvan, ettei äiti tiedä aivan kaikkea kotonaan tapahtuvista asioista tai ettei hän halua hyväksyä niiden tapahtumista. Että hän muistaisi saman ei olisi ensimmäinen romaani, jossa äiti on se, joka pyrkii pitämään yllä kulissia täydellisestä perheestä.

Kirja on kuvaus siitä, miten edellisten sukupolvien ongelmat ja murheet siirtyvät eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Annan toivoma täydellinen perhe ei toteudu aikaisempien sukupolvien kärsimyksien vuoksi. Kahvilassa istuva nuori nainen vaikuttaakin jo selvästi kyllästyneeltä käsitteeseen 'onnellinen perhe'.

Että hän muistaisi saman oli mukava lukukokemus, jonka todellakin jaksoi lukea yhdessä päivässä, vaikka se menettikin kiinnostavuuttaan loppua kohden. Uusintana en kuitenkaan ehkä kirjaa lukisi, sillä se oli jännittävin, kun ei vielä tiennyt kaikkea seuraavaksi tapahtuvaa. Kirja sopii hieman kokeneemmalle lukijalle, sillä useat takaumat voivat pistää pään hetkeksi sekaisin.

Muualla: P.S. Rakastan kirjoja, Morren maailma, Kannesta kanteen, Lumiomena

Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman. Avain. 2005. 158 sivua.
Kirjastosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluatko kertoa oman mielipiteesi kirjasta tai antaa minulle ehotuksia?