Syksyn parhaat luetut

1. Markus Zusak - Kirjavaras 5/5
Aloin lukea Kirjavarasta korkein odotuksin ja se täytti ne kaikki! Sain mitä halusinkin.

2. Eve Ensler - Vaginamonologeja 5/5
Näytelmä, joka jätti ajateltavaa ja sopii hyvin nykypäivään jopa kahdenkymmenen vuoden jälkeen.

3. Elie Wiesel - 4.5/5
Hieman rankempi kirja, joka sopi minulle sillä hetkellä. En suosittele niille, jotka saattavat järkyttyä elämästä toisen maailman sodan keskitysleireillä.

4. Chimamanda Ngozi Adichie - Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä 4/5
Kirja, joka kaikkien pitäisi lukea. Olen pohtinut kirjan aihetta - feminismiä - itsekin, joten suurin osa ajatuksista oli minulle tuttuja, mikä huononsi kirjan arviota.

5. S. K. Tremayne - Jääkaksoset 4/5
Psykologinen trilleri, jonka loppuratkaisua pohdin päiviä kirjan lukemisen jälkeen.

Mitkä olivat sinun lempikirjojasi tänä syksynä?

Elie Wiesel: Yö

Koskaan en unohda sitä savua.
Koskaan en unohda lasten pieniä kasvoja, lasten, joiden ruumiiden näin muuttuvan savukiehkuroiksi mykän sinen alla.

Elie Wieselin omaelämäkerrallinen Yö kertoo ajasta, jonka Elie vietti keskitysleirillä toisen maailmansodan aikaan. Hänet vietiin perheensä kanssa Auschwitziin, kun sota oli jo lähellä loppuaan. Elie oli tuolloin 15-vuotias. Hänen muu perheensä kuolee. (Ei ole spoilaus, tämä kerrotaan jo takakannessa)

Törmäsin kirjaan ensimmäisen kerran, kun kaverini suositteli sitä minulle muutama kuukausi sitten. Kirjavarkaan lukeminen muistutti minua tästä, vaikken yleensä halua lukea kahta saman tyyppistä kirjaa putkeen.

Yö on lyhyt kirja ja se näyttää hyvin millainen keskitysleiri oli 15-vuotiaan näkökulmasta. Oli surullista nähdä, kuinka optimistisina Elie ja hänen perheensä pysyivät ennen leirille lähtöä ja kuinka optimistisuus katosi heidän saavuttuaan Auschwitziin.

On helppo olla, kun tietää vain sen, että elämä keskitysleireillä on ollut kauheaa. Tällaiset kirjat näyttävät, miten kauheaa keskitysleireillä on oikeasti ollut. Vaikkei Yö tuntunutkaan huutavan "Katso tätä! Tämä on hirveää", aihe on silti rankka ja kurjuus tuli selkeästi esille.

Kirjan lukeminen sai ymmärtämään myös, että eri leirit olivat hieman erilaisia eikä jokainen päivä ollut samalla tavalla yhtä kauhea ja samanlainen. Toiset päivät olivat kauheampia kuin toiset, mutta senkin kurjuuden keskellä oli mahdollista saada ystäviä.

Arvio: 4,5/5
Elie Wiesel. Yö. Kirjapaja. 1991. 155 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: La nuit
Suomentaja: Heikki Kaskimies

Markus Zusak: Kirjavaras

"Liesel huomasi sen likaisesta, huurtuneesta ikkunasta heidän noustuaan junaan juuri ennen puoltapäivää. Kirjavarkaan itsekirjoittamien sanojen mukaan matka jatkui niin kuin olisi tapahtunut kaikki."

Olen halunnut lukea Markus Zusakin kirjavarkaan jo pidemmän aikaa ja nyt vihdoinkin sain aikaiseksi lukea sen. On pakko sanoa, että kirja täytti jokaisen odotukseni.

Kirjavaras kertoo Natsi-Saksassa eläneestä Lieselistä, joka on kirjan alussa vuonna 1939 yhdeksänvuotias ja kirjan lopussa vuonna 1944 14-vuotias. Hän muuttaa köyhien kasvattivanhempiensa Rosan ja Hansin luokse ja varastaa kirjoja. Kasvattivanhempiensa luona Liesel ystävystyy naapurinsa Rudyn kanssa ja myöhemmin juutalaisen Maxin kanssa, joka piilotetaan heidän kellariinsa.

Mutta tarinaa ei kerro Liesel itse vaan kuolema, joka tapaa Lieselin kolme kertaa kirjan aikana.

Kirjavaras on yksi parhaista lukemistani kirjoista. Rakastin jokaista henkilöä ja Lieselin suhdetta heihin. Suosikikseni nousi kuitenkin Rudy. En muista milloin viimeksi olisin lukenut niin hyvästä ystävyydestä kuin Lieselin ja Rudyn ystävyys. Myös Lieselin suhteesta kirjoihin oli ihana lukea. Lukeminen teki hänen elämästään parempaa ja se teki hänestä samaistuttavamman henkilön.

Kirjan kaunis kieli teki siitä kivemman lukea. Mietin monessa kohtaa 'miksen ole itse keksinyt sanoa noin?' Natsi-Saksa ja sota näkyivät selvästi koko kirjan ajan. Kuoleman läsnäolo tuntui jokaisen sivun jälkeen vain enemmän ja enemmän. Aivan alussa saatoin unohtaa, että kertojana on kuolema, mutta loppua kohden sitä ei voinut olla unohtamatta.

Oletin että 500-sivuinen kirja kävisi jossain kohtaa tylsäksi, mutta ei se käynyt. Kuoleman välihuomautukset tekivät kirjasta kiinnostavamman ja joistain kohdin jopa hauskan. Parasta kirjassa oli kuitenkin loppu. Se musersi minut. Harmi, että luin sen julkisella paikalla. Kotona olisin varmaan itkenyt silmät päästäni.

Seuraavana katson kirjasta tehdyn elokuvan.

Arvio: 5/5
Markus Zusak. Kirjavaras. Otava. 2008. 558 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: The Book Thief. 2005
Suomentaja: Pirkko Biström
Kirjastosta

Ville Hänninen: Kirjan kasvot

"Tuntematon sotilas ei tuntuisi samalta teokselta, jos sitä hallitsisi hengetön elokuvakansi. Vladimir Nabokovin Lolitan lukukokemus tuhottiin irvokkaan yliseksuaalisilla kioskikansilla vuosikymmeniksi. Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään? olisi suorastaan lukukelvoton ilman kannen reikää, koska teos pohjaa siihen."

En ole varmastikaan ainoa, joka on valinnut kirjoja luettavaksi pelkän kannen perusteella. En kuitenkaan ole koskaan perehtynyt kanteen sen enempää, saatikka sitten kannen tekijään. Ja juuri siksi tartuin tähän kirjaan. Halusin tietää enemmän.

Ville Hännisen Kirjan kasvot esittelee sata kirjan kantta sadalta itsenäisen Suomen vuodelta. Kirjassa käsitellään kirjan ja kannen suhdetta sekä tuodaan esille varjoon jääneitä kansitaiteilijoita ja tarinoita kansien takaa.

Kirja ei kuitenkaan ollut niin kiinnostava kuin oletin. Olin todella innoissani kirjan lukemisesta ja halusin päästä tutustumaan suomalaisien kirjan kansien historiaan. Ehkä odotukseni olivat liian korkealla, mutta innostukseni laantui pikkuhiljaa kirjan puoliväliä kohti. Lopulta syvennyin vain itsestäni kiinnostavan näköisten kirjojen kansiin.

'Sata kirjan kantta ja tarinat niiden takana. Tämähän on nopea lukea', ajattelin kirjaa aloittaessani. Nopealukuinen kirja ei ollut. Kansiin tutustuttiin jokaisen vuoden kohdalla niin samanlaisesti, että se alkoi pikkuhiljaa kyllästyttää. Jaksoin lukea korkeintaan neljästä kannesta putkeen. Joissain kohdin tuntuu siltä, että kirjoittaja kertoo enemmän itse kirjasta kuin kirjan kannesta.

Oli kuitenkin kiinnostava nähdä esimerkiksi se, miten paljon aikaa eri kansien tekoon oli käytetty. Osa taiteilijoista luo hyvän kannen perehtymällä kirjaan, osa perehtymättä. Ne tarinat, joihin jaksoin syventyä, olivat oikeasti kiinnostavia.

Kirjan kasvot esittelee kyllä hyvin suomalaisten kirjan kansien historian ja eron ensimmäisen ja viimeisen kannen välillä näkee selvästi - niin itse kansissa kuin tarinoissa niiden takaa. Käydessään läpi kirjojen kansia, Kirjan kasvot käy läpi myös itsenäisen Suomen historian.

Luulen, että joku muu saisi Kirjan kasvoista enemmän irti kuin minä. Minuun se ei vain uponnut.

Arvio: 2,5/5 
Ville Hänninen. Kirjan kasvot - sata vuotta suomalaisia kirjankansia. SKS. 2017. 335 sivua.
Kirjastosta