S. K. Tremayne: Tulilapsi

Auttakaa. Tunnen luhistuvani. Ääni kuulosti oksettavan todelliselta - kuin se olisi kuulunut joulukuusen takaa, mustasta kolmiosta mustasta kulmassa tai kenties sittenkin kuusen toiselta puolelta, television luota, jossa on toinen tumma hahmo hämärässä. Minun on pidettävä pelkoni ja sekavuuteni piilossa.

S. K. Tremaynen Tulilapsi on mielenkiintoinen trilleri, joka sijoittuu valtavaan kartanoon Cornwallissa, Englannissa. Rachel on juuri muuttanut kartanoon mentyään naimisiin rikkaan juristin, Davidin, kanssa. Davidin maineikas suku on rikastunut aikoinaan kaivostoiminnalla ja kaikki vaikuttaa täydelliseltä. Täydellinen pinta alkaa kuitenkin murtua, kun Davidin poika Jamie väittää juuri kuolleen äitinsä olevan elossa ja David tuntuu salaavan kuolemaan liittyviä yksityiskohtia.

Luin Tremaynen Jääkaksoset muutama vuosi sitten ja taisin silloin sanoa, etten todennäköisesti tule tarttumaan kirjailijan muihin kirjoihin. Päätin kuitenkin antaa mahdollisuuden Tulilapselle kuultuani siinä olevan yliluonnollisia piirteitä. Niitä kirjassa olikin, mutta muuten se jäi melkoiseksi pettymykseksi.

Nautin kirjan synkästä ja painostavasta kartanomiljööstä. Unelmani olisi asua isossa kartanossa, joka on täynnä salakäytäviä ja salahuoneita. On myös mielenkiintoista, miten Tremayne käyttää lapsia kauhun välineenä. Pelkään eniten tulevassa työssäni juuri lapsipotilaiden kohtaamista, koska heidän mielensä toimii erilailla kuin omamme. On vaikea käsittää, puhuuko Jamie totta vai yrittääkö hän tahallaan pelotella Rachelia.

Vaikka kirjassa on useita mielenkiintoisia elementtejä, moni asia jäi vaivaamaan. Rachelin ja Davidin salamarakkaustarina ei ollut mielestäni uskottava ja minua häiritsi, kun Rachel pohti aikaa, jolloin hän oli ollut itsenäinen ja vahva feministi. Eikö nainen voi olla feministi, jos menee naimisiin ja tahtoo jäädä kotiin?

Tulilapsi ei ollut yhtä hyytävä tai jännitävä kuin Jääkaksoset, vaikka se onnistuikin pitämään minut otteessaan loppuun saakka. Salaisuudet olivat mielenkiintoisia ja juonenkäänteet osin ennalta arvaamattomia. Vaatii kuitenkin aika paljon, että tarttuisin Tremaynen kolmanteen kirjaan.

Arvio: 3/5

S. K. Tremayne. Tulilapsi. Otava. 2017. 365 sivua.

Engalnninkielinen alkuteos: The Fire Child. 2016.

Suomentanut: Jaana Iso-Markku

B. A. Paris: Suljettujen ovien takana

Hän seurasi vierestä, kun panin kengät jalkaani ja otin laukkuni, ja kysyi sitten, miksi olin niin hermona. Yritin väittää, että jännitin hänen työtovereidensa tapaamista, mutta hän ei uskonut - eikä se ollut mikään ihme, koska olin tavannut useimmat heistä häissämme. Hän tutki vaatteeni ja pakotti minut kääntämään taskut nurin, ja sen jälkeen hän halusi nähdä laukkuni. En yllättynyt yhtään raivokohtauksesta, jonka Jack sai löydettyään pinnin. Rangaistus oli juuri se, millä hän oli uhkaillut. Hän siirsi minut asumaan lähes tyhjään, ankeaan huoneeseen ja alkoi pitää minua nälässä

Suljettujen ovien takana on täydellisestä parista kertova B. A. Parisin jännitysromaani. Kuva täydellisyydestä kuitenkin rikkoutuu nopeasti, kun paljastuu, että komea lakimies Jack pitääkin kaunista vaimoaan, Gracea, lukittuna huoneessaan ja usein nälissään. Kirja on karmaiseva muistutus parisuhdeväkivallan olemassaolosta ja siitä, että kaikki ei ole sitä, miltä päällisin puolin näyttää.

Löysin kirjan BookBeatin kuunnelluimpien joukosta ja kuuntelin sen alusta loppuun päivässä. Alkuun kirja vaikutti ällöttävältä romantiikkakirjalta, jollaista vihaan, ja meinasin lopettaa kirjan kesken. Pikku hiljaa vinkit Jackin pahuudesta kuitenkin lisääntyivät ja lopputulos olikin karmea. Sain lopulta sen jännityskirjan, jota olinkin odottanut.

Asioita, jotka minua ärsytti kirjassa, on hieman liikaa. Minulla meni hermo pariskunnan ystävien ulkonäkökeskeisyyteen ja pohdin, eikö kukaan huomaa Jackin ulkopuolellekin näkyvää kontrolloivaa käytöstä. Kukaan ei ihmettele, miksei Grace liiku missään ilman Jackia ja kun Grace kertoo luopuneensa työstään Jackin pyynnöstä, asia kuitataan parilla kysymyksellä. Olisiko Grace voitu pelastaa suhteelta aikaisemmin?

Juonen pääpiirteet ovat melko ennalta arvattavia, mutta yksityiskohdat kuitenkin yllättävät. Tarinaa kerrotaan kahdessa ajassa, mikä tekee siitä mielenkiintoisemman. On myös ihana lukea kirjaa, jossa yhdellä tärkeistä henkilöistä on Downin syndrooma.

Arvio: 3,5/5

B. A. Paris. Suljettujen ovien takana. Gummerus. 2020. 272 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Behind Closed Doors. 2016

Suomentaja: Marja Luoma

Emma Rous: Au Pair

Kaksikymmentäyksi päivää isän tapaturmasta; yhdeksän päivää hautajaisista. En voi päättää mitään istuessani paahtavassa autossa tällä uuvuttavan pölyisellä kadulla. Pyyhin kädet mekkooni ja naputtelen navigaattoriin Summerbourne. Pystyn ajattelemaan kaikkea selkeämmin, kunhan olen kotona.

Emma Rousin kirjoittama Au pair kertoo perhesalaisuuden jättämästä aukosta päähenkilö Seraphinen elämään. 25 vuotta aikaisemmin - samana päivänä, kun Seraphine ja Danny syntyivät - kaksosten sekä heidän veljensä Edwinin äiti on kuollut, tehnyt itsemurhan. Lasten isän kuoltua tapaturmassa, he tutkivat lapsuudenkotinsa Summerbournen jäämistöä ja Seraphine löytää vanhan valokuvan, jossa poseeraa vanhmpien ja Edwinin lisäksi vain yksi vauva. Miksi kuvassa on vain yksi vauva? Onko vauva Seraphine vai Danny? Entä mitä tapahtui au pair Lauralle, joka katosi tuona samaisena päivänä?

Au pairista teki kiinnostavan se, että se on kirjoitettu kahdessa ajassa. Ensimmäisessä seurataan vuoden 2017 Seraphinea, joka yrittää ratkaista menneisyytensä mysteereitä. Toisessa kertojana on vuoden 1991 Laura, joka auttaa lukijaa salaisuuden avaamisessa ja johdattaa Seraphinen ja Dannyn syntymäpäivän tapahtumiin.

Myös kirjan miljöö, Summerbourne, on erittäin kiinnostava: suvun vanha kartano, jonka menneisyydestä liikkuu huhuja ja juoruja kylillä. Kaikista sukuun syntyneistä kaksosista toinen on kuollut ja vain Seraphine ja Danny ovat jääneet henkiin yhdessä. Onko Seraphine edes äitinsä tytär? Entä jos hänen veljensä eivät olekaan hänen veljiään?

Au pairissa on paljon kiinnostavaa ja luin sitä pitkään siksi, että saisin teitää loppuratkaisun enkä siksi, että saisin kirjan loppuun. Ratkaisu jäi kuitenkin hieman latteaksi ja oli kuin olisin lukenut Kauniiden ja rohkeiden käsikirjoitusta. Pidin henkilöistä, mutta minua ei kirjan loputtua oikeastaan kiinnostanut, mitä heille kuuluu tai miten he ovat eläneet salaisuuden paljastuttua. En usko palaavani Au pairiin enää uudelleen.

Arvio: 3,5/5

Emma Rous. Au pair. Minerva Kustannus Oy. 2019. 383 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Au pair

Suomentaja: Sisko Ylimartimo

Zadie Smith: Swing Time

"Millaista siellä on?" olin kysynyt kumartuen Carrapichanoa kohti, kun hän oli katsellut ulos lentokoneen ikkunasta, ja tarkoittanut - pakko myöntää - Afrikkaa.

"En ole käynyt", Carrapichano oli sanonut kylmäkiskoisesti kääntymättä.

"Mutta sinähän käytännössä asut siellä - luin ansioluettelosi."

"En, Senegal, Liberia, Norsunluurannikko, Sudan ja Etiopia, niissä olen käynyt- mutta en Togossa"

"No tiedät kyllä mitä tarkoitan."
Carrapichano oli kääntynyt minuun päin kasvot punoittaen ja kysynyt: "Jos lentäisimme Eurooppaan ja haluaisit tietää, millaista Ranskassa on, auttaisiko, jos kuvailisin Eurooppaa?"

Zadie Smithin kirjoittama Swing Time on kertomus nimettömäksi jäävän päähenkilön ja hänen naapurustossaan asuvan Tracyn ystävyydestä. He tutustuvat nuorina tanssikoulussa ja toisesta heistä, Tracysta, tulee lopulta ammattitanssija. Sen sijaan päähenkilö päätyy supertähti Aimeen ykkösavustajaksi ja hänen elämänsä kuluu maailmaa kiertäessä.

Tartuin kirjaan, koska se vaikutti saman tyyppiseltä kuin Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajat, jota rakastin. Ehkä tämän vuoksi odotukseni olivat korkealla, koska kirjailijasta minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta. Näihin korkeisiin odotuksiini Swing Time ei yltänyt.

Kirjan miljööt olivat kiinnostavia. Suurin osa tarinasta sijoittuu päähenkilön ja Tracyn lapsuusaikoihin Lontoon vuokrakasarmeissa sekä nimeämättömään Afrikan maahan, jonne Aimee on päättänyt perustaa tyttökoulun. Välillä ollaan myös New Yorkissa. Smith itse on kasvanut Lontoossa. Eikä se ole ainoa asia, joka päähenkilöllä ja kirjailijalla on yhteistä. Molempien isät ovat englantilaisia ja äidit kotoisin Jamaikalta. Myös tanssi ja laulaminen ovat olleet kummallekin tärkeitä harrastuksia. Siksi tarina tuntuu aidolta.

Lukeminen oli kuitenkin pitkäveteistä. Osa kappaleista oli kolmen sivun pituisia, eikä hengähdystaukoja ollut riittävästi. Smith tuntuu jaarittelevan turhista asioista ikuisuuksia ja kuvailevan turhia henkilöitä ja paikkoja liian pitkän. Ajassa hyppivä kerronta taas tekee kirjasta välillä vaikealukuisen, vaikka siitä löytyykin logiikka.

Swing Time käsittelee kiinnostavia aiheita, kuten varallisuuseroja, ystävyyttä ja länsimaalaisten suhtautumista Afrikkaan, mutta minulle jäi hieman kuiva maku suuhun. Olen kuitenkin aikaisempaa kiinnostunut Zadie Smithistä ja haluan antaa hänen kirjoilleen toisen mahdollisuuden. Valkoiset hampaat päätyy lukulistalleni.

Arvio 3/5
Zadie Smith. Swing Time. WSOY. 2017. 462 sivua.
Englannin kielinen alkuteos: Swing Time. 2016.
Suomentaja: Irmeli Ruuska

S. K. Tremayne: Jääkaksoset

Menneisyys on täällä koko ajan läsnä, menneisyys on täällä liian läsnä. Se on alkanut inhottaa minua. Halusin uuden alun. Aloittaa puhtaalta pöydältä. Tämä ei ole sitä.

Menneisyys on koko ajan läsnä.

S. K. Tremaynen romaani Jääkaksoset on lähinnä Skotlantiin sijoittuva psykologinen trilleri. Odotukseni kirjasta olivat korkeat. Olin kuullut siitä paljon hyvää.

Äiti, isä, koira ja kuvankauniit kaksostytöt, joista toisen kuolemasta on jo vuosi. Perhe kaipaa uutta alkua, joten he muuttavat Lontoosta Skotlantiin, pienelle majakkasaarelle. Saarelle ei pääse muuten kuin veneellä eivätkä puhelinyhteydet toimi. Lisäksi vuosia asumaton mökki on kaameassa kunnossa. Silti se kuulostaa hyvältä paikalta uudelle alulle.

Rahahuolet, alkoholi, kiristyneet välit ja salaisuudet seuraavat kuitenkin Skotlantiin saakka. Lisäksi eloonjäänyt tytär Kirstie väittää olevansa kuollut kaksoissiskonsa Lydia. Äiti Sarah haluaa kuumeisesti tietää, mitä onnettomuuspäivänä tapahtui.

Kun alun kliseisistä peilikuvan kuvailusta päästiin yli, kirja vei minut mukanaan. Idyllisen ydinperheen kuva särkyy pikkuhiljaa ja jännitys lisääntyy. Asioita paljastui vähitellen, muttei kuitenkaan yhtään. Loppuhuipennus sai minut kääntelemään sivuja yhä nopeammin ja nopeammin. En malttanut odottaa salaisuuksien paljastumista.

Rakastin lukea Skotlannin hienoista maisemista. Odotukseni olivat kuitenkin korkealla, joten olin hieman pettynyt kirjaan. Lisäksi jokainen henkilö sai minut vain ärsyyntymään ja vaikka heidän kokemuksistaan lukeminen sai minut säälimään heitä, ehdin kiintyä vain perheen koiraan. Enkä usko, että luen kirjailijan toista kirjaa, Tulilasta.

Jääkaksoset on hyytävää lukemista syksylle, varsinkin lokakuun Halloween-fiiliksiin. Siihen kannattaa tarttua, jos suinkin pitää dekkareista ja psykologisista trillereistä.

Arvio: 4/5

S. K. Tremayne: Jääkaksoset. Otava. 2016. 349 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Ice Twins. 2015

Suomentaja: Oona Nyström

Kirjastosta

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

Minäpä kerron, millaista elämä on katastrofaalisen, mullistavan kokemuksen jälkeen. Sitä luulisi, että joutuu selviämään vain katastrofaalisesta, mullistavasta kokemuksesta itsestään: mieleen välähtävistä muistikuvista, unettomista öistä, siitä että tapahtumat pyörivät mielessä loputtomiin ja joutuu kysymään itseltään, tekikö oikein, sanoiko ne asiat jotka piti sanoa, olisiko voinut muuttaa tapahtumien kulun tekemällä jotain edes hiukan toisin.

Tottahan toki halusin tietää miten Lou ja muut jatkavat elämäänsä, kun Kerro minulle jotain hyvää on päättynyt. En epäillyt hetkeäkään, vaan etsin tämän toisen osan, Jos olisit tässä, käsiini. Eikä Jojo Moyes pettänyt taaskaan!

Entisen kirjan viimeisistä tapahtumista on kulunut vuosi, eikä Louise ole päässy elämässään eteenpäin. Hänellä on huono työpaikka lentokentän irlantilaispubissa ja hän elää Lontoossa Willin rahoilla maksetussa asunnossa. Willin sureminen viinin kanssa kuuluu hänen jokapäiväisiin harrastuksiin eikä muuta oikeastaan olekaan.

Kirja alkaa Loun putoamisella kerrostalonsa katolta. Se saa hänen perheensä huolestumaan Loun mielentilasta ja hänen siskonsa, Treena, saa suostuteltua hänet aloittamaan Elämä jatkuu -nimisessä surukerhossa. Loun elämä saa lisää uutta sisältöä, kun kirjassa tapahtuu saippuaoopperamainen käänne ja hänen ovellensa ilmestyy 16-vuotias tyttö, Lily, joka väittää olevansa Willin tytär.

Kirja on Loun taistelua eteenpäinpääsemisestä ja se on hieno kertomus siitä, mitä tapahtuu kun kirja tai leffa on ohi. Kaikki ei jatku onnellisesti ikuisesti. Lilyn lisäksi Louisan elämään tuo ongelmia tämän perhe, jossa Loun äiti on päättänyt ryhtyä feministiksi. Perheen toilailuille saa nauraa koko kirjan läpi. Romantiikkaa kaipaaville kirjasta löytyy Loun uusi mies, joka saa Loun pelkäämään tunteitaan ja Willin lopullista menetystä.

Kerro minulle jotain hyvää ja Jos olisit tässä ovat ainoat lukemani Jojo Moyesin kirjat, mutta olen pitänyt molempien dialogeista ja helppolukuisuudesta. Olen molempien kirjojen aikana elänyt tiiviisti Loun mukana ja tuntenut hänen tunteensa vahvemmin kuin useassa muussa kirjassa. Kuten ensimmäistäkin osaa lukiessani, myös tässä sain nauraa, itkeä, rakastua, hävetä ja järkyttyä Loun mukana.

Ainoa asia, josta Moyes ei osannut kirjoittaa, oli ihmisten muuttuminen. Yleensä hahmot kehittyät pikkuhiljaa, mutta tässä joidenkin henkilöiden käyttäytyminen muuttui aivan yhtäkkiä. Yksi tapahtuma johti lähes kokonaisen ihmisen muutokseen. Näin käy esimerkiksi Louisen pomon, Richardin, ja Lilyn kohdalla.

Jos totta puhutaan, Kerro minulle jotain hyvää ei oliti kaivannut jatko-osaa. Kirja oli hyvä sellaisenaan. Siksi Jos olisit tässä oli hieman turha kirja surun kohtaamista ihmisistä, joiden seuraaminen teki välillä kipeää. Etenkin rouva Traynorin, Willin äidin, suremista oli hankala katsella sivusta. Silti nautin sen lukemisesta täysin ja jäin kaipaamaan lisää.

Myös näissä blogeissa on kerrottu kirjasta: Kirsin Book Club, Luktoukan kulttuuriblogi, Tuntematon lukija

Jojo Moyes: Jos olisit tässä. Gummerus. 2016. 450 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: After you. 2015
Suomentaja: Heli Naski

Lahja kaverilta.

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

"Hei, Clark", hän sanoi. "Kerro minulle jotain hyvää."
Tuijotin ikkunasta kirkkaansinistä Sveitsin taivasta ja kerroin hänelle tarinan kahdesta ihmisestä. Kahdesta ihmisestä, jotka kohtasivat sattumalta ja jotka kohdatessaan eivät pitäneet toisistaan kovin paljon. Mutta sitten heille selvisi, että he olivat ainoat ihmiset maailmassa,  jotka ymmärsivät toisiaan.

Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää (eng. Me Before You) on yksi niistä kirjoista, jota leffaversio ei korvaa, vaikka se olisi kuinka hyvä. Hahmojen väliset suhteet jäävät aivan liian pinnallisiksi leffaversiossa.

Kaikki tietävät, että Kerro minulle jotain hyvää on romanttinen, viihdyttävä ja koskettava. Sen päähenkilö Louisa Clarke pukeutuu huomiota herättävästi ja on elänyt vuosia samalla tavalla. Sama työpaikka, sama poikaystävä, sama kaupunki... Eikä Louisa ole osannut haaveilla muusta. Asiat kuitenkin muuttuvat, kun hän menettää työnsä.

Louisa asuu perheensä luona englantilaisessa pikkukylässä äitinsä, isänsä, siskonsa Treenan ja tämän pojan Tomin sekä vaarinsa kanssa. Louisan työ on perheelle tärkeä, sillä heidän taloudellinen tilanteensa on huono. Siksi Louisaa hoputetaankin uuden työn löytämiseen, vaikkei hänellä ole koulutusta tai tulevaisuuden suunnitelmia. Kokeiltuaan toinen toistaan huonompia työpaikkoja, Louisa saa vihdoin työn neliraajahalvaantuneen, entisen seikkailijan, Will Traynorin, henkilökohtaisena avustajana.

Halvaantumisestaan synkeä Will Traynor on päättänyt vihata Louisaa ja tämän erikoisia vaatteitaan jo ennen tämän tapaamista, minkä Lou saa kokea töykeänä käytöksenä. Willin lääkäri Nathan neuvoo Louisaa olemaan välittämättä, koska hän käyttäytyi kaikkia kohtaan töykeästi. Kun Louisa lopulta lakkaa yrittämästä liikaa, Will alkaa hyväksyä hänen läsnäolonsa. He alkavat jutella ja katsoa elokuvia yhdessä. Louisa jopa saa Willin käymään pihallaan pitkästä aikaa.

Pian Louisalle paljastuu syy siihen, miksi hänet palkattiin työhön, vaikkei hänellä ole minkäänlaista alan koulutusta. Will viedään eutanasialääkärille muutaman kuukauden kuluttua, ellei hän saa elämänhaluaan takaisin. Louisa ottaakin tehtäväkseen palauttaa elämänhalun.

Willistä näkee, kuinka surullinen hän on. Ennen Kilimanjarollakin kiipeilleen extreme-lajien harrastaja on jumissa pyörätuolissaan. Ajan viettäminen toistensa kanssa vuorokauden ympäri saa Louisan ja Willin pikkuhiljaa rakastumaan toisiinsa ja Will alkaa piilottaa kipujaan Louisalta. Loun suhde poikaystäväänsä Patrickin alkaa vaikuttaa intohimottomalta ja etäiseltä. Loukin alkaa ymmärtää, että hänen poikaystävänsä välittää enemmän urheilusta ja hyvässä kunnossa pysymisestä kuin Loun kuulumisista. Lou alkaa kertoa Willille asioita, joita ei ole ikinä kertonut kenellekään ja Will saa Loun käymään esimerkiksi konsertissa kuuntelemassa klassista musiikkia.

Willin käytös saa jokaisen uskomaan, että rakkaus Clarkeen on palauttanut hänen elämänhalunsa.

Ostin kirjan Helsinki-Vantaan lentoasemalta ja aloitin kirjan lukemisen lentokoneessa. Ensimmäiset päivät Irlannin lomalla kulutin shoppailun ja nähtävyyksien sijasta tämän kirjan ahmaisemiseen. Pidin Moyesin tavasta kertoa tarinaa yksityiskohtaisesti kuitenkaan pitkästyttämättä lukijaa. Kirja sai sekä nauramaan että itkemään. Rakastin lukea, kuinka paljon Lou rakasti uudenlaisia kokemuksiaan ja halusin tietää, saako Lou muutettua Willin mielen. Harmi että toisen kirjan englannin kielinen nimi spoilaa kaiken.

Leffasta puuttuu paljon, mitä kirjassa on. Eniten minua harmittaa se, että Treenan rooli jää leffassa pelkäksi siskoksi, vaikka kirjassa hän on se, johon Lou voi tukeutua tiukan paikan tullen ja joka antaa Loulle aina neuvoja. Myös Treenan älykkyys jää leffassa pienelle huomiolle. Toinen asia mitä leffassa ei kerrota on se, miksi Lou pukeutuu niin erikoiseksi ja miksi hän uskaltaa olla oma itsensä. Myös Nathanin ja Loun välinen ystävyys sekä Loun ja Patrickin eron syyt jäävät pienelle huomiolle. Leffassa on todella päätetty keskittyä Loun ja Willin rakkaustarinaan, vaikka kirja on muutakin.

Kirja näyttää, miten raha vaikuttaa elämään. Willin isä pystyy ostamaan Loun hiljaiseksi suhteestaan nuoren Dellan kanssa antamalla Loun isälle työpaikan. Kun Loun on päätettävä haluaako olla mukana Willin elämässä, vaikka tietää tämän aikeista, lukija joutuu pohtimaan ajatuksiaan eutanasiaa kohtaan. Annanko Willin päättää kärsimyksensä rakastamiensa ihmisten tukemana?

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää. Gummerus. 2015. 487 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Me Before You. 2012
Suomentaja: Heli Naski
Oma ostos