"Kyllä muuten laitan", Tony sanoi edelleen hymyillen. Hän näytti yhä mieheltä, joka auttaisi pikkuväkeä lastenrinteessä ennen kuin yrittäisi tappaa James Bondin myrkkytikalla. "Kuule, se nipistää ihan pikkuisen vain. Tee tämä helpoksi meille molemmille. Istu tuoliin, ja koko homma on ohi seitsemässä sekunnissa. Lähtiessäsi saat Gladysilta rahakkeita. Jos panet hanttiin, sirutan korvasi silti, mutta jäät ilman rahakkeita. Miten on?"
Stephen Kingin Laitos on kuin Netflixin Stranger Things, mutta kamalampi. Yliluonnollisia kykyjä omaavia lapsia suljetaan salaiseen laitokseen, jossa heille tehdään erilaisia testejä. On selvää, etteivät he pääse ikinä pois, vaikka toisin väitetään. 12-vuotias huippuälykkö Luke on yksi laitokseen suljetuista lapsista.
Laitos onnistuu tehtävässään jännityskirjana. Se on paikoin ahdistava eikä sitä voi laskea käsistään. Välillä kivun ja inhottavien testien kuvailu tuntuu mässäilyltä, mutta lopulta sitä ei ole liikaa.
Ympäristön luominen on hidasta, mutta tarkkaa. Yleensä vihaan sitä, miten pitkän se tekee kirjasta, koska lyhyempien kirjojen aloittaminen tuntuu helpommalta. Laitoksessa hidas alku ei kuitenkaan ole puuduttavaa, vaan maailmaan pääsee paremmin sisään ja on helpompi kokea myötätuntoa laitoksessa eläviä lapsia kohtaan. En kuitenkaan tiedä, pidänkö siitä, että Kingillä tuntuu olevan tarve selittää kaikki, eikä juuri mitään jää arvailun varaan.
Vähän harmittaa, etteivät Kingin aikaisemmat teokset ole minulle kovin tuttuja. Olen aikaisemmin lukenut Kingiltä vain Carrien ja Uinu, uinu lemmikkini. Olen myös aloittanu Sen, mutta se jäi kesken. Monet viittaukset muihin kirjoihin jäivät minulta siis huomaamatta. Lukemistani Laitos on kuitenkin varmaan paras ja pakko sanoa, että se innosti minut lukemaan lisää Kingiltä.
Arvio: 4/5
King, Stephen. Laitos. Tammi. 2020. 574 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: The Institute. 2019
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
