Julia Quinn: Salainen sopimus

Hetkeksi Daphne unohti hengittää. Juuri kun hän oli päättänyt, että hänen pelastajakseen julistautunut mies oli parantumattoman ylimielinen, tämä meni ja hymyili tuolla tavoin. Hymy oli poikamainen virnistys, joka sulatti naisten sydämet kymmenen kilometrin säteellä.

Julia Quinnin Salainen sopimus on ensimmäinen osa Bridgerton-sarjasta, joka kertoo 1800-luvulla elävästä Bridgertonien kahdeksanlapsisesta perheestä. Ensimmäisessä osassa seurataan Daphena, jota painostetaan menemään naimisiin sopivan miehen kanssa. Lontooseen on juuri saapunut herttua Simon Basset, joka on luvannut itselleen, ettei ikinä menisi naimisiin tai saisi lapsia. Daphne ja Simon tekevät siis sopimuksen: he esittävät rakastuneita, jotta Simon säästyisi avioliittokysymyksiltä ja miehet alkaisivat tavoittelemaan Daphnea. Pian Daphne kuitenkin huomaa rakastuneensa Simoniin todella.

En tiennyt kirjasta mitään muuta, kuin että siitä tehtyä Netflix-sarjaa oli sanottu 1800-luvun Gossip Girliksi. En siis tiennyt, että se olisi romanttinen, mutta tahdoin lukea sen ennen sarjan katsomista - ja nyt todella toivon, että sarja on kirjaa parempi.

Alkuun kirja vaikutti mukavalta hyvänmielen kirjalta, joka ei antaisi mitään sen syvällisempää ajateltavaa, enkä juuri muuta odottanutkaan. Juorulehden kirjoittaja Lady Whistledown toi tarinaan mielenkiintoisen lisäkertojan ja Simonin änkytys oli jotain, mitä ei yleensä kirjoissa nähdä. Tartun romanttisiin kirjoihin vain harvoin, koska usein rakkaus on liian nopeasti etenevää salamarakkautta. Salaisessa sopimuksessa Daphnen ja Simonin välinen kemia näkyi kuitenkin alusta asti ja tunteet kehittyivät sopivan nopeasti.

Häiriinnyin jo alkuun siitä, että kirjassa korostettiin konservatiivisia sukupuolirooleja turhan paljon ja ilman, että sillä oli juonen tai maailman rakentamisen kannalta mitään merkitystä. Kirjassa tapahtuva raiskaus sai minut kuitenkin lopullisesti pettymään. Raiskauksen katuminen jää minimaaliseksi ja seuraukset ovat oikeastaan vain hyviä.

Bridgerton-sarjan toinen osa kertoo perheen vanhimmasta lapsesta, Antonysta. Nopealla googlailulla sain selville, ettei myöhempien osien pitäisi sisältää raiskauksia, joten saatan lukea nekin, jos kaipaan joskus romanttista luettavaa.

Arvio: 2/5

Quinn, Julia. Salainen sopimus. Tammi. 2021. 360 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Duke and I. 2000.

Suomentaja: Laura Liimatainen

Markus Zusak: Kirjavaras

"Liesel huomasi sen likaisesta, huurtuneesta ikkunasta heidän noustuaan junaan juuri ennen puoltapäivää. Kirjavarkaan itsekirjoittamien sanojen mukaan matka jatkui niin kuin olisi tapahtunut kaikki."

Olen halunnut lukea Markus Zusakin kirjavarkaan jo pidemmän aikaa ja nyt vihdoinkin sain aikaiseksi lukea sen. On pakko sanoa, että kirja täytti jokaisen odotukseni.

Kirjavaras kertoo Natsi-Saksassa eläneestä Lieselistä, joka on kirjan alussa vuonna 1939 yhdeksänvuotias ja kirjan lopussa vuonna 1944 14-vuotias. Hän muuttaa köyhien kasvattivanhempiensa Rosan ja Hansin luokse ja varastaa kirjoja. Kasvattivanhempiensa luona Liesel ystävystyy naapurinsa Rudyn kanssa ja myöhemmin juutalaisen Maxin kanssa, joka piilotetaan heidän kellariinsa.

Mutta tarinaa ei kerro Liesel itse vaan kuolema, joka tapaa Lieselin kolme kertaa kirjan aikana.

Kirjavaras on yksi parhaista lukemistani kirjoista. Rakastin jokaista henkilöä ja Lieselin suhdetta heihin. Suosikikseni nousi kuitenkin Rudy. En muista milloin viimeksi olisin lukenut niin hyvästä ystävyydestä kuin Lieselin ja Rudyn ystävyys. Myös Lieselin suhteesta kirjoihin oli ihana lukea. Lukeminen teki hänen elämästään parempaa ja se teki hänestä samaistuttavamman henkilön.

Kirjan kaunis kieli teki siitä kivemman lukea. Mietin monessa kohtaa 'miksen ole itse keksinyt sanoa noin?' Natsi-Saksa ja sota näkyivät selvästi koko kirjan ajan. Kuoleman läsnäolo tuntui jokaisen sivun jälkeen vain enemmän ja enemmän. Aivan alussa saatoin unohtaa, että kertojana on kuolema, mutta loppua kohden sitä ei voinut olla unohtamatta.

Oletin että 500-sivuinen kirja kävisi jossain kohtaa tylsäksi, mutta ei se käynyt. Kuoleman välihuomautukset tekivät kirjasta kiinnostavamman ja joistain kohdin jopa hauskan. Parasta kirjassa oli kuitenkin loppu. Se musersi minut. Harmi, että luin sen julkisella paikalla. Kotona olisin varmaan itkenyt silmät päästäni.

Seuraavana katson kirjasta tehdyn elokuvan.

Arvio: 5/5

Markus Zusak. Kirjavaras. Otava. 2008. 558 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Book Thief. 2005

Suomentaja: Pirkko Biström

Kirjastosta

Enni Mustonen: Ruokarouva

— Nå, vad tänker fru Eriksson göra? kulin tuomarin kysyvän.
Oikein hengästytti, kun tajusin, että voisimme Kirstin kanssa lopultakin tehdä sen, mistä olin unelmoinut jo monta vuotta. Vastaus tuli niin nopeasti, etten ehtinyt edes harkita, mitä sanoisin.
Me lähdemme takaisin suomeen!

Hassua kyllä, en ollut kuullut Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjasta ennen Ruokarouvaa. Ehkä olen muutamat viime vuodet pyörinyt vähän erilaisten kirjojen parissa. En ollut kiinnostunut Ruokarouvastakaan käveltyäni sen ohi muutaman kerran kirjakaupassa. Minun oli pakko lukea se vasta, kun sain sen syntymäpäivälahjaksi papaltani, joka on jo pitkää yrittänyt saada minua ymmärtämään, millaista elämä Suomessa oli entisaikoihin erilaisten kirjojen kautta.

Ida Eriksson on asunut tyttärensä Kirstin kanssa jo pitkään Ruotsissa. Kirja alkaa siitä, kun hän perii yllättäen suuren summan rahaa ja päättää vihdoin muuttaa takaisin Suomeen. Sinne hän päättää perustaa uuden täyshoitolan. Kirjan tapahtumat keskittyvätkin täyshoitolan pitämiseen.

Minua vähän harmittaa, etten aloittanut sarjaa ensimmäisestä kirjasta. Luen aikaisemmat osat sekä myöhemmin ilmestyvän Ruokarouvan tyttären heti, kun vain ehdin. Enni Mustonen maalaa helposti kuviteltavissa olevaa 1910-luvun maailmaa Suomessa. Hän saa kuvauksillaan lukijan unelmoimaan aikakoneen keksimisestä ja matkustamisesta ajassa taaksepäin. Toisaalta, kyllä minunkin tekisi mieli olla Ida, kun noin hyvä tuuri käy täyshoitolan huonekalujen ja ikkunoiden kanssa.

Kirjan hidas alku ei haitannut minua juuri ollenkaan. Se oli mukavaa virittelyä ajan tunnelmaan, sillä en pitkään aikaan ole lukenut historiallisia romaaneja. Vasta sadan sivun jälkeen alkoi oikeasti tapahtua, mutta pitkien lukujen vuoksi sivut kääntyivät nopeasti. Vaikka alussa kirja vaikuttaa pelkkään hyvään elämään keskittyvältä, alkaa puolen välin kohdalla arkea varjostaa ensimmäinen maailmansota ja myöhemmin Suomen sisällissota.

Ei tämä(kään) kirja silti täydellinen ollut. Menin silloin tällöin suuressa joukossa henkilöitä sekaisin, varsinkin kun jotkut esiintyivät vain sadan sivun välein. Lisäksi kirja ei herättänyt minussa suuria tunteita, joita yleensä vaadin kirjalta.

Huvittavaa on, että lahjan antaessaan mummi antoi samalla minulle jotain muutakin, mistä pappa ei tiennyt. Hän epäili, etten pitäisi kirjasta ja se päätyisi kirjahyllyni perälle. Mutta minä rakastuin kirjan esittelemään maailmaan ja kirjaan itsessään.

Enni Mustonen: Ruokarouva. Otava. 2016. 429 sivua.

Lahja papalta