Enni Mustonen: Ruokarouva

— Nå, vad tänker fru Eriksson göra? kulin tuomarin kysyvän.
Oikein hengästytti, kun tajusin, että voisimme Kirstin kanssa lopultakin tehdä sen, mistä olin unelmoinut jo monta vuotta. Vastaus tuli niin nopeasti, etten ehtinyt edes harkita, mitä sanoisin.
Me lähdemme takaisin suomeen!

Hassua kyllä, en ollut kuullut Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjasta ennen Ruokarouvaa. Ehkä olen muutamat viime vuodet pyörinyt vähän erilaisten kirjojen parissa. En ollut kiinnostunut Ruokarouvastakaan käveltyäni sen ohi muutaman kerran kirjakaupassa. Minun oli pakko lukea se vasta, kun sain sen syntymäpäivälahjaksi papaltani, joka on jo pitkää yrittänyt saada minua ymmärtämään, millaista elämä Suomessa oli entisaikoihin erilaisten kirjojen kautta.

Ida Eriksson on asunut tyttärensä Kirstin kanssa jo pitkään Ruotsissa. Kirja alkaa siitä, kun hän perii yllättäen suuren summan rahaa ja päättää vihdoin muuttaa takaisin Suomeen. Sinne hän päättää perustaa uuden täyshoitolan. Kirjan tapahtumat keskittyvätkin täyshoitolan pitämiseen.

Minua vähän harmittaa, etten aloittanut sarjaa ensimmäisestä kirjasta. Luen aikaisemmat osat sekä myöhemmin ilmestyvän Ruokarouvan tyttären heti, kun vain ehdin. Enni Mustonen maalaa helposti kuviteltavissa olevaa 1910-luvun maailmaa Suomessa. Hän saa kuvauksillaan lukijan unelmoimaan aikakoneen keksimisestä ja matkustamisesta ajassa taaksepäin. Toisaalta, kyllä minunkin tekisi mieli olla Ida, kun noin hyvä tuuri käy täyshoitolan huonekalujen ja ikkunoiden kanssa.

Kirjan hidas alku ei haitannut minua juuri ollenkaan. Se oli mukavaa virittelyä ajan tunnelmaan, sillä en pitkään aikaan ole lukenut historiallisia romaaneja. Vasta sadan sivun jälkeen alkoi oikeasti tapahtua, mutta pitkien lukujen vuoksi sivut kääntyivät nopeasti. Vaikka alussa kirja vaikuttaa pelkkään hyvään elämään keskittyvältä, alkaa puolen välin kohdalla arkea varjostaa ensimmäinen maailmansota ja myöhemmin Suomen sisällissota.

Ei tämä(kään) kirja silti täydellinen ollut. Menin silloin tällöin suuressa joukossa henkilöitä sekaisin, varsinkin kun jotkut esiintyivät vain sadan sivun välein. Lisäksi kirja ei herättänyt minussa suuria tunteita, joita yleensä vaadin kirjalta.

Huvittavaa on, että lahjan antaessaan mummi antoi samalla minulle jotain muutakin, mistä pappa ei tiennyt. Hän epäili, etten pitäisi kirjasta ja se päätyisi kirjahyllyni perälle. Mutta minä rakastuin kirjan esittelemään maailmaan ja kirjaan itsessään.

Enni Mustonen: Ruokarouva. Otava. 2016. 429 sivua.
Lahja papalta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluatko kertoa oman mielipiteesi kirjasta tai antaa minulle ehotuksia?