Jane Harper: Kuiva kausi

"Minä rakastin Lukea. Seisoin ehdoitta hänen puolellaan. Mutta rakastin myös Karenia ja Billyä. Ja Charlottea. Olen väittänyt kivenkovaan, ettei poikani voi kyetä tällaiseen tekoon. Mutta nyt mieleni on vallannut epäilys. Onko se totta? Oletko varma? Siksi kysyn sinulta. Tässä ja nyt. Tekaisiko Luke sen alibin suojellakseen sinua, Aaron? Vai valehteliko hän, ettei itse paljastuisi?"

Jane Harperin Kuiva kausi sijoittuu Australian pikkukaupunkiin, jossa on juuri tapahtunut kammottava Hadlerien perhesurma. Aaron Falk saapuu kaupunkiin syyllisenä pidetyn lapsuudenystävänsä, Luke Hadlerin, hautajaisiin, mutta jää lopulta selvittämään tapausta. Samaan aikaan kaupunkia kurittaa kamala kuivuus ja erään vanhan tapauksen yksityiskohtia nousee pintaan pikku hiljaa.

Kuiva kausi on mielenkiintoinen ja koukuttava aloitus Aaron Falk -dekkarisarjalle. Kirjasta teki erityisen mielenkiintoisen se, että mysteerejä oli yhden sijasta kaksi. Se olisi voinut tehdä tarinasta sekavan, mutta nautin siitä. Varsinkin, kun kumpikin tapaus tuntui henkilökohtaiselta päähenkilölle. Silti kirja tuntui osin melko tylsältä, mutta loppuhuipennus palautti jännityksen.

En osaa sanoa, mitä mieltä olen siitä, että monissa kohdissa tarinaa kerrotaan myös muiden tapaukseen liittyvien henkilöiden näkökulmasta. Juuri mitään ei jää tulkinnan varaan, joten lukijan tiedonjano tyydyttyy, mutta yleensä pidän dekkareissa tietynlaisesta salaperäisyydestä. Välillä se tekee kerronnasta myös hieman sekavaa ja joitain asioita toistellaan turhaan.

Tuntuu kammottavalta lukea kaupunkia koettelevasta kuivuudesta ja siitä, miten se kiristää ihmisten välejä ja vaikeuttaa liiketoimintaa. Monissa paikoissa tuollainen kuivuus on todellisuutta. Miljöönä Australia oli kuitenkin kiehtova.

Arvio: 4/5

Harper, Jane. Kuiva kausi. Tammi. 2019. 381 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Dry. 2016.

Suomentaja: Mari Hallivuori

Miika Nousiainen: Juurihoito

- Mulla on elämä. En mä voi harjata hampaitani kaksneljäseitsemän.

- Mitä?

- Harjata hampaitani.

- Ei kun siinä oli jotain numeroita.

- Kaksneljäseitsemän, sillä tarkoitetaan että koko ajan.

- Miksei sitten voi sanoa koko ajan?

Miika Nousiaisen Juurihoito kertoo sattumalta kohtaavista veljeksistä, Eskosta ja Pekasta, jotka lähtevät etsimään isäänsä saadakseen tietää, miksi isä jätti heidät. Isänsä jalanjälkiä seuratessaan he löytävät lisää sisaruksia ja päätyvät Ruotsiin, Thaimaaseen ja lopulta Australiaan saakka. Samalla he pohtivat omaa identiteettiään ja sitä, miten isän lähtö on siihen vaikuttanut. Myös tasa-arvokysymykset ovat vahvasti esillä koko kirjan ajan.

Kaverini vaati minua lukemaan Juurihoidon kuultuaan, että pääsin opiskelemaan hammaslääketiedettä. En ollut aikaisemmin tarttunut kirjaan, vaikka sitä oli tuputettu lukion äidinkielenkursseilla, koska se ei tuntunut kovin kiinnostavalta esimerkiksi Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajat rinnalla. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, että olen saanut tämänkin luettua, vaikka en uskokaan, että minusta tulee hammaslääkärinä samanlaista kuin Eskosta.

Tarinaa kantavat aiheet ovat identiteetin etsiminen ja tasa-arvo eri taustoista tulevien ihmisten välillä. Painavia asioita käsitellään kuitenkin kevyesti ja lukija jää pohtimaan niitä jälkeenpäin itsekin. On mielenkiintoista nähdä, kuinka Pohjoismaissa kasvaneilla sisaruksilla on melko samanlaisia ongelmia identiteettinsä kanssa, kun muualla ei sellaisia asioita tunnuta ajattelevan. On myös virkistävää kuulla, kuinka eri poliittisista näkemyksistä keskustellaan rauhallisesti ja toisia kunnioittavasti. Se tuntuu olevan nykypäivänä harvinaista.

Tarina on mielenkiintoinen ja Esko ja Pekka saavat minut kerran jopa naurahtamaan ääneen. Tuntuu hassulta, että pystyn joissain asioissa samaistumaan keski-ikäisiin äijiin. Esimerkiksi Eskon täsmällisyys ja hömppäleffoja kohtaan kokema arvostus ovat kuin suoraan omasta elämästäni. Muuten huumori ei oikein iske minuun, vaikka kirja onkin ihan kelpo. Kaiken lisäksi näin korona-aikaan se saa minut kaipaamaan matkustamista.

Arvio: 4/5

Miika Nousiainen. Juurihoito. Otava. 2016. 322 sivua.