Kuolema on veden liittolainen, eikä niistä kumpaakaan voi erottaa meistä, sillä meidät on tehty veden muuttuvaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä. Vesi ei kuulu meille, vaan me kuulumme vedelle: kun se on valunut sormien ja huokosten ja ruumiiden läpi, meitä ei erota enää mikään.
Emmi Itärannan Teemestarin kirja sijoittuu aikaan, jolloin kaikille ei riitä vettä mielin määrin ja sitä säännöstellään. Kirjan päähenkilö Noria on teemestareiden sukua ja hänestä on pian tulossa uusi teemestari. Samalla hänelle jaetaan teemestarisukunsa tarkoin vaalima salaisuus. Teemestarin kirja on edelleen - kahdeksan vuotta julkaisunsa jälkeen - pelottavan ajankohtainen kuvaus mahdollisesta tulevaisuudestamme.
Tämäkin on yksi niistä kirjoista, joita meille tuputettiin lukiokursseilla, mutta johon en ikinä tarttunut. En ikinä ajatellut, että se olisi minuntyylinen kirja - kasvot kirjojen kansissa eivät oikein houkuta minua. Olinkin puoliksi oikeassa ja nyt minun on vaikea päättää, mitä mieltä olen.
Kerronta ja kuvaukset ovat lähes henkeäsalpaavan kauniita ja teksti soljuu lukijan lävitse kitkatta. Juoni ei kuitenkaan kaappaa lukijaa täysin mukaansa, mutta samaan aikaan lukemista ei pysty lopettamaan. Aina tulee jokin uusi salaisuus, josta tahtoo kuulla kaiken. Mitä kansalta piilotellaan? Miksi Norian vanhemmat kuiskivat keskenään? Minkä katastrofin ihmiskunta on kokenut?
Minulle kirjasta jäi todella ristiriitainen olo. Tarina ja hahmot jäävät hieman etäiseksi, mutta samaan aikaan se jättää paljon pohdittavaa myöhemmäksi. Vaikkei kirjassa sitä suoraan sanotakaan, on aika ilmiselvää, että ihmiskunnan ongelmat johtuvat ilmastonmuutoksesta. Entisajat ovat jättäneet jälkeensä vain vesipulan ja läjän muovikasseja.
Arvio: 3,5/5
Emmi Itäranta. Teemestarin kirja. Teos. 2012. 266 sivua.
