Sofie Sarenbrant: Avoimet ovet

"Joku ukko taputti minua", Astrid toistaa, nyt jo täysin hereillä.

"Sanotko sinä isää ukoksi?"

Cornelia hymyilee lapselleen, tälle fantastiselle lahjalle, jonka hän on saanut. Hänen elämänsä valo. Hän ei malta olla suukottamatta tyttöä uudelleen, vaikka tietää, että siitä seuraa protesteja.

Astrid vetäytyy syrjään. "En, ei se ollut isä."

Sofie Sarenbrantin kirjoittama Avoimet ovet on dekkari, jonka sankarina toimii rikospoliisi Emma Sköld. Hän alkaa selvittää juttua, jossa kuusivuotias Astrid löytää isänsä puukotettuna vierashuoneesta asuntonäytön jälkeisenä aamuna. Murtojälkiä ei ole ja murha-aseena on käytetty perheen omaa keittiöveistä. Lisäksi murhatun vaimo on halunnut avioeroa ja miehelle on juuri hankittu henkivakuutus, joten häntä pidetään ensimmäisenä epäiltynä. Pian kuitenkin tapahtuu uusi murha toisen asuntonäytön yhteydessä.

Pidin kirjasta ja loppuratkaisu tuli ainakin minulle yllätyksenä. Tapaus saa omatkin aivot raksuttamaan ja asioita saa pohtia aivan viimeisille sivuille asti. Jännittävät kohdat eivät kuitenkaan olleet erityisen hermoja raastavia, mutta omalla kohdallani se on enemmän hyvä asia.

Kirjassa on paljon henkilöitä, joiden perässä on alkuun vaikea pysyä, mutta lopulta jokaisella on paikkansa tarinassa ja eri tarinat nivoutuvat hyvin yhteen. Henkilöiden paljous kuitenkin johti siihen, että monet jäivät hyvin pinnallisiksi. Lisäksi useimpien henkilöiden elämät tuntuivat epäaidoilta. Tarinan kertominen useasta eri näkökulmasta myös vähensi jännittävyyttä, koska koko ajan tiesi, mitä toisaalla tapahtui.

Avoimet ovet oli juuri sopivan kiehtova dekkari ja tahtoisin lukea Emma Sköld -sarjan muutkin osat.

Arvio: 4/5

Sarenbrant, Sofie. Avoimet ovet. WSOY. 2019. 434 sivua.

Ruotsinkielinen alkuteos: Visning pågår. 2014

Suomentanut: Veijo Kiuru

Jenny Fagerlund: 24 pientä ihmettä

Kaksikymmentä neljä hyvää tekoa kahdessakymmenessä neljässä päivässä. Se oli täydellinen suunnitelma joulukuulle: muiden auttaminen pienissä ja suurissa asioissa. Ehkä jonkun elämä voisi jopa muuttua paremmaksi. Emma loikkasi ison lumikinoksen yli. "Niklas olisi pitänyt uudesta harrastuksestani. Hän olisi nauranut ja sanonut, että sellainen maailmanpelastaja sinä olet."

24 pientä ihmettä on jouluinen tarina Emmasta, jonka mies on kuollut kaksi vuotta sitten. Emma potee syyllisyyttä kuolemasta ja päättää sovittaa tekonsa tekemällä joka päivä jouluun asti yhden hyvän teon. Pikku hiljaa hän huomaa saavansa otteen elämästä uudelleen.

Yritän etsiä luettavaa aina uusista kategorioista, jotta päätyisin lukemaan mukavuusalueeni ulkopuolella olevia kirjoja. 24 pientä ihmettä löytyi romantiikkakategoriasta ja pelkäsin sen kertovan jostain ällöttävästä salamarakkaudesta. Onnekseni se oli kuitenkin hyvän mielen kirja, jossa romantiikka oli oikeastaan vain taustalla.

Alkuun kirja oli hieman tylsä, kun juuri mitään ei tapahtunut, ja henkilöt olivat vain ärsyttävän kärttyisiä. Mietin myös, olisiko Emman siskon Magdan pitänyt auttaa Emmaa patistamalla häntä ammattilaisen puheille sen sijaan, että olisi tungeksinut hänen elämäänsä. On selvää, että Emman mielenterveys ei ole ihan kunnossa kirjan alkupuolella. Lopulta aloin kuitenkin pitämään kirjasta, kun Emman elämässä alkoi pikkuhiljaa tapahtua enemmän asioita ja joulutunnelma lisääntyi. Oli ihanaa seikkailla Tukholmassa ja lukea Emman lähipiirin arkisista ongelmista.

Jos etsit romanttista kirjaa, tämä ei ole sinulle. Jos etsit mukavaa joulunodotuskirjaa, saatat pettyä. Jos etsit mukavaa, hyvän mielen kirjaa ja luet sitä ilman odotuksia, saat mukavan lukukokemuksen ja kaupan päälle hieman romantiikkaa ja joulutunnelmaa.

Arvio: 3,5/5

Jenny Fagerlund. 24 pientä ihmettä. Gummerus. 2020. 269 sivua.

Ruotsinkielinen alkuteos: 24 goda gärningar. 2018

Suomentanut: Antti Saarilahti

Miika Nousiainen: Juurihoito

- Mulla on elämä. En mä voi harjata hampaitani kaksneljäseitsemän.

- Mitä?

- Harjata hampaitani.

- Ei kun siinä oli jotain numeroita.

- Kaksneljäseitsemän, sillä tarkoitetaan että koko ajan.

- Miksei sitten voi sanoa koko ajan?

Miika Nousiaisen Juurihoito kertoo sattumalta kohtaavista veljeksistä, Eskosta ja Pekasta, jotka lähtevät etsimään isäänsä saadakseen tietää, miksi isä jätti heidät. Isänsä jalanjälkiä seuratessaan he löytävät lisää sisaruksia ja päätyvät Ruotsiin, Thaimaaseen ja lopulta Australiaan saakka. Samalla he pohtivat omaa identiteettiään ja sitä, miten isän lähtö on siihen vaikuttanut. Myös tasa-arvokysymykset ovat vahvasti esillä koko kirjan ajan.

Kaverini vaati minua lukemaan Juurihoidon kuultuaan, että pääsin opiskelemaan hammaslääketiedettä. En ollut aikaisemmin tarttunut kirjaan, vaikka sitä oli tuputettu lukion äidinkielenkursseilla, koska se ei tuntunut kovin kiinnostavalta esimerkiksi Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajat rinnalla. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, että olen saanut tämänkin luettua, vaikka en uskokaan, että minusta tulee hammaslääkärinä samanlaista kuin Eskosta.

Tarinaa kantavat aiheet ovat identiteetin etsiminen ja tasa-arvo eri taustoista tulevien ihmisten välillä. Painavia asioita käsitellään kuitenkin kevyesti ja lukija jää pohtimaan niitä jälkeenpäin itsekin. On mielenkiintoista nähdä, kuinka Pohjoismaissa kasvaneilla sisaruksilla on melko samanlaisia ongelmia identiteettinsä kanssa, kun muualla ei sellaisia asioita tunnuta ajattelevan. On myös virkistävää kuulla, kuinka eri poliittisista näkemyksistä keskustellaan rauhallisesti ja toisia kunnioittavasti. Se tuntuu olevan nykypäivänä harvinaista.

Tarina on mielenkiintoinen ja Esko ja Pekka saavat minut kerran jopa naurahtamaan ääneen. Tuntuu hassulta, että pystyn joissain asioissa samaistumaan keski-ikäisiin äijiin. Esimerkiksi Eskon täsmällisyys ja hömppäleffoja kohtaan kokema arvostus ovat kuin suoraan omasta elämästäni. Muuten huumori ei oikein iske minuun, vaikka kirja onkin ihan kelpo. Kaiken lisäksi näin korona-aikaan se saa minut kaipaamaan matkustamista.

Arvio: 4/5

Miika Nousiainen. Juurihoito. Otava. 2016. 322 sivua.