Suurimmiksi rikoksikseni lasken Suomen vastarintaliikkeen perustamisen ja natsiaatteen vihan levittämisen. Ne mahdollistivat väkivallan ja vihan kaikkia kohtaan, joita järjestö pitää vihollisinaan.
Henrik Holapan Minä perustin uusnatsijärjestön on mielenkiintoinen elämäkerta, joka kertoo, miten nuori poika voi päätyä natsiaatten viemäksi, mutta myös, miten siitä voisi päästä eroon. Kirjan on tarkoitus varoittaa ääriliikkeistä haaveilevia nuoria ja olla julkinen anteeksipyyntö.
Yritän usein laajentaa maailmankuvaani lukemalla ihmisistä, jotka ajattelevat hyvinkin eri tavalla kuin minä. Holapan kirjaan oli helppo tarttua, koska hän on päästänyt irti aikaisemmista aatteistaan. Todellisuudessa kirjan idea on kuitenkin mielenkiintoisempi kuin kirja itsessään. Kerronta tuntuu tönköltä ja alkaa tylsistyttämään pidemmän päälle. On vaikea lukea pitkiä pätkiä kerrallaan, vaikka yleensä ahmin jopa satoja sivuja päivässä.
Holappa pyrkii selittämään, miten hän päätyi tekemään, mitä teki, mutta välillä tuntuu, ettei hän oikein itsekään tiedä sitä. Usein tuntuu siltä, ettei hän edes ole täysillä mukana aatteessa ja epäily on koko ajan läsnä. Ajat, jolloin Holappa oli kaikkein syvimmällä järjestöissä, kuitataan vain muutamalla lauseella. Noista ajoista olisi todella voinut oppia jotain hänen senaikaisesta ajatusmaailmastaan.
Kirja etenee johdonmukaisesti kronologisessa järjestyksessä, ja tarinassa pysyy perillä, vaikka vaiheita onkin useita. Tarina opettaa, että vihasta on mahdollista päästä irti ja että todellisuudessa ääriliikkeet näyttävät suuremmilta kuin mitä ovat. Olisin halunnut myös tietää miksi Holappa ajatteli, että jotkut ihmiset ovat alempiarvoisia kuin toiset. Oliko syynä todella vain natsien ihailu? Myös perheen suhtautumisesta asioihin kerrottiin melko vähän.
Arvio: 3/5
Holappa, Henrik. Minä perustin uusnatsijärjestön. Into. 2016. 201 sivua.
