Mutta kun minä tulen kotiin, riisun sen roolin ja katson peiliin ja totean olevani huijausta. En minä ole pärjännyt, ystävä rakas. Minä olen pärjäillyt, koska en ole voinut tai osannut muutakaan.
Anni Saastamoinen kertoo esikoisromaanissaan Depressiopäiväkirjat masennuksesta omakohtaisten kokemuksien kautta. Kirja kertoo hienosti, kuinka salakavalasti masennus voi sairastuttaa mielen, kuinka kiusaajien haukkumisia alkaa pikku hiljaa toistaa itselleen. Saastamoinen ottaa myös kantaa siihen, miten vaikeaa masentuneen on saada apua - masentuneen, joka ei muutenkaan jaksa juuri mitään.
Depressiopäiväkirjat on niin lyhyt, että siihen on helppo tarttua, ja vaikkei kirjasta pitäisikään, ei lopulta ole hukannut paljoa aikaa. Tekstissä on paljon kiroilua, mikä johtuu vihasta ja aggressiosta, jota Saastamoisen masennus aiheuttaa. Minua kirosanatulva ei kuitenkaan haitannut, ne tekivät kirjasta vain aidomman tuntuisen. Kirja ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut liian synkeä.
Se, kuinka paljon kirjasta pitää, riippuu varmasi siitä, missä elämäntilanteessa sen lukee. Masennus on ollut pitkään läsnä lähipiirissäni ja itsellänikin on ollut ongelmia ahdistuksen kanssa. Samaistuin useisiin kirjan ajatuksiin ja uskon, että jokainen löytää kirjasta ainakin yhden samaistuttavan lauseen.
Ulkopuolisten on välillä vaikea ymmärtää masennuksen kanssa elävää ja mielestäni Depressiopäiväkirjat kertoo hienosti, millaista se todella on. Se ei kuitenkaan jäänyt vellomaan yhteen asiaan liian pitkäksi aikaa ja tarina eteni. Kirjan lopussa on myös vinkkejä masennuksesta kärsivän läheisille.
Arvio: 4,5/5
Saastamoinen, Anni. Depressiopäiväkirjat. Kosmos. 2017. 157 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluatko kertoa oman mielipiteesi kirjasta tai antaa minulle ehotuksia?