S. K. Tremayne: Tulilapsi

Auttakaa. Tunnen luhistuvani. Ääni kuulosti oksettavan todelliselta - kuin se olisi kuulunut joulukuusen takaa, mustasta kolmiosta mustasta kulmassa tai kenties sittenkin kuusen toiselta puolelta, television luota, jossa on toinen tumma hahmo hämärässä. Minun on pidettävä pelkoni ja sekavuuteni piilossa.

S. K. Tremaynen Tulilapsi on mielenkiintoinen trilleri, joka sijoittuu valtavaan kartanoon Cornwallissa, Englannissa. Rachel on juuri muuttanut kartanoon mentyään naimisiin rikkaan juristin, Davidin, kanssa. Davidin maineikas suku on rikastunut aikoinaan kaivostoiminnalla ja kaikki vaikuttaa täydelliseltä. Täydellinen pinta alkaa kuitenkin murtua, kun Davidin poika Jamie väittää juuri kuolleen äitinsä olevan elossa ja David tuntuu salaavan kuolemaan liittyviä yksityiskohtia.

Luin Tremaynen Jääkaksoset muutama vuosi sitten ja taisin silloin sanoa, etten todennäköisesti tule tarttumaan kirjailijan muihin kirjoihin. Päätin kuitenkin antaa mahdollisuuden Tulilapselle kuultuani siinä olevan yliluonnollisia piirteitä. Niitä kirjassa olikin, mutta muuten se jäi melkoiseksi pettymykseksi.

Nautin kirjan synkästä ja painostavasta kartanomiljööstä. Unelmani olisi asua isossa kartanossa, joka on täynnä salakäytäviä ja salahuoneita. On myös mielenkiintoista, miten Tremayne käyttää lapsia kauhun välineenä. Pelkään eniten tulevassa työssäni juuri lapsipotilaiden kohtaamista, koska heidän mielensä toimii erilailla kuin omamme. On vaikea käsittää, puhuuko Jamie totta vai yrittääkö hän tahallaan pelotella Rachelia.

Vaikka kirjassa on useita mielenkiintoisia elementtejä, moni asia jäi vaivaamaan. Rachelin ja Davidin salamarakkaustarina ei ollut mielestäni uskottava ja minua häiritsi, kun Rachel pohti aikaa, jolloin hän oli ollut itsenäinen ja vahva feministi. Eikö nainen voi olla feministi, jos menee naimisiin ja tahtoo jäädä kotiin?

Tulilapsi ei ollut yhtä hyytävä tai jännitävä kuin Jääkaksoset, vaikka se onnistuikin pitämään minut otteessaan loppuun saakka. Salaisuudet olivat mielenkiintoisia ja juonenkäänteet osin ennalta arvaamattomia. Vaatii kuitenkin aika paljon, että tarttuisin Tremaynen kolmanteen kirjaan.

Arvio: 3/5
S. K. Tremayne. Tulilapsi. Otava. 2017. 365 sivua.
Engalnninkielinen alkuteos: The Fire Child. 2016.
Suomentanut: Jaana Iso-Markku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluatko kertoa oman mielipiteesi kirjasta tai antaa minulle ehotuksia?