"Salamatyttö", heidän huuliltaan kantautuu. Metalliseinistä kaikuva sana ympäröi minua kuin Elaran kammottavat kuiskaukset ja kangastelee mielessäni. Pikku salamatyttö. Niin hän minua kutsui, niin he minua nimittivät.
Ei. Ei se niin ole.
Suoristan selkäni kivusta huolimatta ja kohottaudun koko pituuteeni.
En ole enää "pikku".
Lasinen miekka on toinen osa Victoria Aveyardin Hopea-sarjaa, jonka ensimmäinen osa on Punainen kuningatar. Mare lähtee etsimään itsensä kaltaisia uusverisiksi kutsuttuja ja yrittää samalla vältellä Nortan kuninkaaksi kruunattua Maveniä. Aikaisemmat taistelut ja pettymykset ovat jättäneet häneen jälkensä, mikä tekee kaikesta tuskallisempaa.
En ollut ajatellut, että lukisin Lasisen miekan näin pian ensimmäisen osan jälkeen, mutta jotenkin päädyin sen luo. Odotukseni olivat korkealla, koska Punainen kuningatar herätti minussa henkiin sen Nälkäpelejä rakastavan teinin, joka eli täysillä mukana kirjojen kolmiodraamoissa. Lasinen miekka tuotti kuitenkin pettymyksen, kuten sarjojen toiset osat yleensä tekevät.
Kirjassa tapahtui samaan aikaan paljon ja ei mitään. En oppinut tuntemaan maailmaa juuri ollenkaan paremmin ja uusia paljastuksia tapahtui vain silloin tällöin. Myös henkilöiden kehittyminen tuntui tapahtuvat yhtäkkiä ilman kunnon pohjustusta. Ensimmäisen osan juonenkäänteet oli rakennettu niin hienosti, että toinen osa tuntui hutaistulta.
Uskon, että luen sarjan kolmannen osan vielä jossain välissä. Välitän edelleen sarjan henkilöistä ja tahdon tietää, mitä heille tapahtuu.
Arvio: 3,5/5
Aveyard, Victoria. Lasinen miekka. Aula & CO. 2017. 526 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Glass Sword. 2016.
Suomentanut: Jussi Korhonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluatko kertoa oman mielipiteesi kirjasta tai antaa minulle ehotuksia?