Jenny Fagerlund: 24 pientä ihmettä

Kaksikymmentä neljä hyvää tekoa kahdessakymmenessä neljässä päivässä. Se oli täydellinen suunnitelma joulukuulle: muiden auttaminen pienissä ja suurissa asioissa. Ehkä jonkun elämä voisi jopa muuttua paremmaksi. Emma loikkasi ison lumikinoksen yli. "Niklas olisi pitänyt uudesta harrastuksestani. Hän olisi nauranut ja sanonut, että sellainen maailmanpelastaja sinä olet."

24 pientä ihmettä on jouluinen tarina Emmasta, jonka mies on kuollut kaksi vuotta sitten. Emma potee syyllisyyttä kuolemasta ja päättää sovittaa tekonsa tekemällä joka päivä jouluun asti yhden hyvän teon. Pikku hiljaa hän huomaa saavansa otteen elämästä uudelleen.

Yritän etsiä luettavaa aina uusista kategorioista, jotta päätyisin lukemaan mukavuusalueeni ulkopuolella olevia kirjoja. 24 pientä ihmettä löytyi romantiikkakategoriasta ja pelkäsin sen kertovan jostain ällöttävästä salamarakkaudesta. Onnekseni se oli kuitenkin hyvän mielen kirja, jossa romantiikka oli oikeastaan vain taustalla.

Alkuun kirja oli hieman tylsä, kun juuri mitään ei tapahtunut, ja henkilöt olivat vain ärsyttävän kärttyisiä. Mietin myös, olisiko Emman siskon Magdan pitänyt auttaa Emmaa patistamalla häntä ammattilaisen puheille sen sijaan, että olisi tungeksinut hänen elämäänsä. On selvää, että Emman mielenterveys ei ole ihan kunnossa kirjan alkupuolella. Lopulta aloin kuitenkin pitämään kirjasta, kun Emman elämässä alkoi pikkuhiljaa tapahtua enemmän asioita ja joulutunnelma lisääntyi. Oli ihanaa seikkailla Tukholmassa ja lukea Emman lähipiirin arkisista ongelmista.

Jos etsit romanttista kirjaa, tämä ei ole sinulle. Jos etsit mukavaa joulunodotuskirjaa, saatat pettyä. Jos etsit mukavaa, hyvän mielen kirjaa ja luet sitä ilman odotuksia, saat mukavan lukukokemuksen ja kaupan päälle hieman romantiikkaa ja joulutunnelmaa.

Arvio: 3,5/5

Jenny Fagerlund. 24 pientä ihmettä. Gummerus. 2020. 269 sivua.

Ruotsinkielinen alkuteos: 24 goda gärningar. 2018

Suomentanut: Antti Saarilahti

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Kuolema on veden liittolainen, eikä niistä kumpaakaan voi erottaa meistä, sillä meidät on tehty veden muuttuvaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä. Vesi ei kuulu meille, vaan me kuulumme vedelle: kun se on valunut sormien ja huokosten ja ruumiiden läpi, meitä ei erota enää mikään.

Emmi Itärannan Teemestarin kirja sijoittuu aikaan, jolloin kaikille ei riitä vettä mielin määrin ja sitä säännöstellään. Kirjan päähenkilö Noria on teemestareiden sukua ja hänestä on pian tulossa uusi teemestari. Samalla hänelle jaetaan teemestarisukunsa tarkoin vaalima salaisuus. Teemestarin kirja on edelleen - kahdeksan vuotta julkaisunsa jälkeen - pelottavan ajankohtainen kuvaus mahdollisesta tulevaisuudestamme.

Tämäkin on yksi niistä kirjoista, joita meille tuputettiin lukiokursseilla, mutta johon en ikinä tarttunut. En ikinä ajatellut, että se olisi minuntyylinen kirja - kasvot kirjojen kansissa eivät oikein houkuta minua. Olinkin puoliksi oikeassa ja nyt minun on vaikea päättää, mitä mieltä olen.

Kerronta ja kuvaukset ovat lähes henkeäsalpaavan kauniita ja teksti soljuu lukijan lävitse kitkatta. Juoni ei kuitenkaan kaappaa lukijaa täysin mukaansa, mutta samaan aikaan lukemista ei pysty lopettamaan. Aina tulee jokin uusi salaisuus, josta tahtoo kuulla kaiken. Mitä kansalta piilotellaan? Miksi Norian vanhemmat kuiskivat keskenään? Minkä katastrofin ihmiskunta on kokenut?

Minulle kirjasta jäi todella ristiriitainen olo. Tarina ja hahmot jäävät hieman etäiseksi, mutta samaan aikaan se jättää paljon pohdittavaa myöhemmäksi. Vaikkei kirjassa sitä suoraan sanotakaan, on aika ilmiselvää, että ihmiskunnan ongelmat johtuvat ilmastonmuutoksesta. Entisajat ovat jättäneet jälkeensä vain vesipulan ja läjän muovikasseja.

Arvio: 3,5/5

Emmi Itäranta. Teemestarin kirja. Teos. 2012. 266 sivua.

Victoria Aveyard: Punainen kuningatar

Mieleeni palaa Suurpuutarha ja kauniit, julmat olennot, jotka kutsuvat itseään ihmisiksi. Kaikki koreilevia ja turhamaisia tylyine katseineen ja kiivaine luonteineen. Nämä hopeiset, joita Walsh nimittää Ylhäisiksi huoneiksi, tuskin ovat erilaisia. Voivat olla pahempia.

Victoria Aveyardin kirjoittama Punainen kuningatar on Hopea-sarjan ensimmäinen osa. Se sijoittuu maailmaan, jossa ihmiset on jaettu kahteen kastiin verensä perusteella - punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat rahvasta kansaa ja hopeat ylhäistä eliittiä, jolla on yliluonnollisia voimia, kuten tulen- tai vedenhallinnan voimat. Mare Barrow on punainen tyttö, joka joutuu hopeiden keskuuteen ja paljastuu, että hänelläkin on oma yliluonnollinen voimansa. Samaan aikaan punaisten vastarintaliike Purppurakaarti horjuttaa hopeiden ylivaltaa. Millä puolella kukakin on? Mikä Mare on?

Olin kuullut kirjasta jo vuonna 2015, kun sitä hehkutettiin Yhdysvalloissa. Nyt törmäsin siihen uudestaan ja olin aavistuksen vastahakoinen, koska YA fantasiaromaanit eivät ole enää pitkään aikaan saaneet minua kokemaan samanlaisia tunteita kuin joskus nuorena. Tarina kuitenkin tempaisi minut mukanaan ja elin täysillä kirjan maailmassa.

Kirjan alku oli hieman hidas, mutta mielestäni oli tärkeää tietää, millaisesta maailmasta Mare tulee punaisena tyttönä. Myöhemmin kontrasti punaisten ja hopeiden maailman välillä tulee selväksi. Maren ja prinssiveljesten kolmiodraamaa voi pitää kliseisenä, mutta se on niin hyvin tehty, että oikeastaan se tuo vain kiinnostavan lisämausteen kirjalle. Itse asiassa kolmiodraama oli juuri se, mikä sai minut kokemaan kirjan henkilöiden tunteet eri tavalla kuin pitkään aikaan. Kirjan jokainen juonenkäänne sai minut hätkähtämään.

Naisten välinen vihamielisyys ärsytti minua etenkin kirjan alkuvaiheessa. Kun ylhäisten sukujen naimaikäiset tytöt kilpailivat siitä, kuka saisi naida kruununprinssin, tytöt tuntuivat vihaavan toisiaan. He olivat kaikki samassa veneessä, ja he olisivat voineet tukea toisiaan. Voittaja valittiin kuitenkin reilulla pelillä. Lisäksi kirja ruokki ajatusta siitä, että nainen ei voi olla vahva, jos hän itkee.

Joka tapauksessa pidin kirjasta niin paljon, etten malta odottaa seuraavan kimppuun pääsemistä.

Arvio: 4,5/5

Victoria Aveyard. Punainen kuningatar. Aula & CO. 2016. 451 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Red Queen. 2015.

Suomentaja: Jussi Korhonen