Waris Dirie, Cathleen Miller: Aavikon kukka

Rituaalileikkauksen todelliset yksityiskohdat salataan. Niitä ei kerrota tytöille. Tytöt tietävät vain, että jotakin erityistä tapahtuu kun sen aika koittaa.

Niinpä kaikki tytöt Somaliassa odottavat innokkaasti seremoniaa, joka tekee pikkutytöstä naisen.

Waris Dirie kertoo lähes uskomattoman tarinansa Aavikon kukassa. Dirie on huippumalli ja ihmisoikeustaistelija, joka syntyi ja kasvoi Somaliassa. Hänet silvottiin alle kouluikäisenä ja 13-vuotiaana hänen isänsä oli naittamassa hänet vanhalle miehelle. Siitä alkoi pakomatka, jonka päätteeksi Dirie päätyy lopulta Lontooseen. Silpominen ja siitä seuraavat vaivat ovat läsnä koko kirjan ajan.

Löysin Aavikon kukan Bookbeatin suosituimpien uutuuksien joukosta ja aloin kuuntelemaan sitä ilman minkäänlaisia odotuksia. Kirjan kuuntelu taisi olla virhe, koska kuuntelen kirjoja usein iltaisin, mutta monien rajujen kohtauksien jälkeen nukahtaminen oli vaikeaa. Etenkin silpomisesta kuuntelu oli vaikeaa.

Vaikka kirjan kuuntelu on osin vaikeaa, Dirien tarina on yksi hienoimmista ja inspiroivimmista, jonka olen kuullut. En ole ikinä ennen saanut selvää, mitä tyttöjen silpominen todella tarkoittaa tai millaisia seurauksia sillä voi olla. Kirja sai minut lahjoittamaan Solidaarisuus-säätiön joulukeräykseen silpomisen ehkäisemiseksi.

Aavikon kukasta on julkaistu myös elokuva, jonka saatan katsoa jossain välissä. Kirja jää kuitenkin minuun eniten vaikuttaineiden kirjojen joukkoon pitkäksi aikaa.

Arvio: 5/5

Dirie, Waris ja Miller, Cathleen. Aavikon kukka. WSOY. 1999. 253 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Desert Flower. 1998.

Suomentanut: Riitta Toivanen

Eve Ensler: Vaginamonologeja

Sanon "vagina", koska aloittaessani sen sanomisen huomasin etten ollutkaan eheä, ettei ruumiini ja mieleni välillä ollut yhteyttä. Vaginani oli jotain siellä kaukana. Elin harvoin sen sisällä, tuskin edes käväisin siellä.

Eve Enslerin Vaginamonologeja on näytelmä, jonka Ensler on kirjoittanut haastateltuaan yli kahtasataa eri ikäistä ja eri taustoista tulevaa naista heidän vaginoistaan. Taustatyötä on siis tehty.

Näytelmää oli vaikuttavaa lukea, mutta luulen, että sen näkeminen lavalla olisi ollut vielä vaikuttavampaa. Silti se laittaa ajattelemaan omaa vaginaa ja omaa suhdetta siihen. Se laittaa myös pohtimaan, miksi vaginasta on puhuttava niin hiljaa? Miksi naisen keho on niin ruma asia?

Vaikka näytelmä on julkaistu Yhdysvalloissa vuonna 1998, sopii sen aiheet hyvin myös vuoteen 2017. Mielestäni kahdessakymmenessä vuodessa ei ole päästy vielä kovin pitkälle. Ainakaan riittävän pitkälle. Vagina on edelleen jollain tapaa kielletty sana,

Luin Vaginamonologeja yhdeltä istumalta, eihän siinä ollut kuin 144 sivua. Siinä käsitellään rankkoja aiheita, kuten seksuaalista hyväksikäyttöä ja Bosnian sodan aikaisia raiskausleirejä, muttei kuitenkaan liian rankasti. Se sisältää monologeja muistakin aiheista, kuten kuukautisista ja omaan vaginaan rakastumisesta.

Vaginamonologeja kertoo naisten näkökulman vaginoihin. En kuitenkaan suosittelisi sitä niille, jotka saattavat järkyttyä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Arvio: 5/5

Eve Ensler. Vaginamonologeja. Otava. 2001. 144 sivua.

(Jälkisanat Gloria Steinem)

Englanninkielinen alkuteos: The Vagina Monologues. 1998.

Suomentaja: Annu James (Jälkisanat: Annika Eräpuro)

Markus Zusak: Kirjavaras

"Liesel huomasi sen likaisesta, huurtuneesta ikkunasta heidän noustuaan junaan juuri ennen puoltapäivää. Kirjavarkaan itsekirjoittamien sanojen mukaan matka jatkui niin kuin olisi tapahtunut kaikki."

Olen halunnut lukea Markus Zusakin kirjavarkaan jo pidemmän aikaa ja nyt vihdoinkin sain aikaiseksi lukea sen. On pakko sanoa, että kirja täytti jokaisen odotukseni.

Kirjavaras kertoo Natsi-Saksassa eläneestä Lieselistä, joka on kirjan alussa vuonna 1939 yhdeksänvuotias ja kirjan lopussa vuonna 1944 14-vuotias. Hän muuttaa köyhien kasvattivanhempiensa Rosan ja Hansin luokse ja varastaa kirjoja. Kasvattivanhempiensa luona Liesel ystävystyy naapurinsa Rudyn kanssa ja myöhemmin juutalaisen Maxin kanssa, joka piilotetaan heidän kellariinsa.

Mutta tarinaa ei kerro Liesel itse vaan kuolema, joka tapaa Lieselin kolme kertaa kirjan aikana.

Kirjavaras on yksi parhaista lukemistani kirjoista. Rakastin jokaista henkilöä ja Lieselin suhdetta heihin. Suosikikseni nousi kuitenkin Rudy. En muista milloin viimeksi olisin lukenut niin hyvästä ystävyydestä kuin Lieselin ja Rudyn ystävyys. Myös Lieselin suhteesta kirjoihin oli ihana lukea. Lukeminen teki hänen elämästään parempaa ja se teki hänestä samaistuttavamman henkilön.

Kirjan kaunis kieli teki siitä kivemman lukea. Mietin monessa kohtaa 'miksen ole itse keksinyt sanoa noin?' Natsi-Saksa ja sota näkyivät selvästi koko kirjan ajan. Kuoleman läsnäolo tuntui jokaisen sivun jälkeen vain enemmän ja enemmän. Aivan alussa saatoin unohtaa, että kertojana on kuolema, mutta loppua kohden sitä ei voinut olla unohtamatta.

Oletin että 500-sivuinen kirja kävisi jossain kohtaa tylsäksi, mutta ei se käynyt. Kuoleman välihuomautukset tekivät kirjasta kiinnostavamman ja joistain kohdin jopa hauskan. Parasta kirjassa oli kuitenkin loppu. Se musersi minut. Harmi, että luin sen julkisella paikalla. Kotona olisin varmaan itkenyt silmät päästäni.

Seuraavana katson kirjasta tehdyn elokuvan.

Arvio: 5/5

Markus Zusak. Kirjavaras. Otava. 2008. 558 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Book Thief. 2005

Suomentaja: Pirkko Biström

Kirjastosta