Jane Harper: Kuiva kausi

"Minä rakastin Lukea. Seisoin ehdoitta hänen puolellaan. Mutta rakastin myös Karenia ja Billyä. Ja Charlottea. Olen väittänyt kivenkovaan, ettei poikani voi kyetä tällaiseen tekoon. Mutta nyt mieleni on vallannut epäilys. Onko se totta? Oletko varma? Siksi kysyn sinulta. Tässä ja nyt. Tekaisiko Luke sen alibin suojellakseen sinua, Aaron? Vai valehteliko hän, ettei itse paljastuisi?"

Jane Harperin Kuiva kausi sijoittuu Australian pikkukaupunkiin, jossa on juuri tapahtunut kammottava Hadlerien perhesurma. Aaron Falk saapuu kaupunkiin syyllisenä pidetyn lapsuudenystävänsä, Luke Hadlerin, hautajaisiin, mutta jää lopulta selvittämään tapausta. Samaan aikaan kaupunkia kurittaa kamala kuivuus ja erään vanhan tapauksen yksityiskohtia nousee pintaan pikku hiljaa.

Kuiva kausi on mielenkiintoinen ja koukuttava aloitus Aaron Falk -dekkarisarjalle. Kirjasta teki erityisen mielenkiintoisen se, että mysteerejä oli yhden sijasta kaksi. Se olisi voinut tehdä tarinasta sekavan, mutta nautin siitä. Varsinkin, kun kumpikin tapaus tuntui henkilökohtaiselta päähenkilölle. Silti kirja tuntui osin melko tylsältä, mutta loppuhuipennus palautti jännityksen.

En osaa sanoa, mitä mieltä olen siitä, että monissa kohdissa tarinaa kerrotaan myös muiden tapaukseen liittyvien henkilöiden näkökulmasta. Juuri mitään ei jää tulkinnan varaan, joten lukijan tiedonjano tyydyttyy, mutta yleensä pidän dekkareissa tietynlaisesta salaperäisyydestä. Välillä se tekee kerronnasta myös hieman sekavaa ja joitain asioita toistellaan turhaan.

Tuntuu kammottavalta lukea kaupunkia koettelevasta kuivuudesta ja siitä, miten se kiristää ihmisten välejä ja vaikeuttaa liiketoimintaa. Monissa paikoissa tuollainen kuivuus on todellisuutta. Miljöönä Australia oli kuitenkin kiehtova.

Arvio: 4/5

Harper, Jane. Kuiva kausi. Tammi. 2019. 381 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Dry. 2016.

Suomentaja: Mari Hallivuori

Julia Quinn: Salainen sopimus

Hetkeksi Daphne unohti hengittää. Juuri kun hän oli päättänyt, että hänen pelastajakseen julistautunut mies oli parantumattoman ylimielinen, tämä meni ja hymyili tuolla tavoin. Hymy oli poikamainen virnistys, joka sulatti naisten sydämet kymmenen kilometrin säteellä.

Julia Quinnin Salainen sopimus on ensimmäinen osa Bridgerton-sarjasta, joka kertoo 1800-luvulla elävästä Bridgertonien kahdeksanlapsisesta perheestä. Ensimmäisessä osassa seurataan Daphena, jota painostetaan menemään naimisiin sopivan miehen kanssa. Lontooseen on juuri saapunut herttua Simon Basset, joka on luvannut itselleen, ettei ikinä menisi naimisiin tai saisi lapsia. Daphne ja Simon tekevät siis sopimuksen: he esittävät rakastuneita, jotta Simon säästyisi avioliittokysymyksiltä ja miehet alkaisivat tavoittelemaan Daphnea. Pian Daphne kuitenkin huomaa rakastuneensa Simoniin todella.

En tiennyt kirjasta mitään muuta, kuin että siitä tehtyä Netflix-sarjaa oli sanottu 1800-luvun Gossip Girliksi. En siis tiennyt, että se olisi romanttinen, mutta tahdoin lukea sen ennen sarjan katsomista - ja nyt todella toivon, että sarja on kirjaa parempi.

Alkuun kirja vaikutti mukavalta hyvänmielen kirjalta, joka ei antaisi mitään sen syvällisempää ajateltavaa, enkä juuri muuta odottanutkaan. Juorulehden kirjoittaja Lady Whistledown toi tarinaan mielenkiintoisen lisäkertojan ja Simonin änkytys oli jotain, mitä ei yleensä kirjoissa nähdä. Tartun romanttisiin kirjoihin vain harvoin, koska usein rakkaus on liian nopeasti etenevää salamarakkautta. Salaisessa sopimuksessa Daphnen ja Simonin välinen kemia näkyi kuitenkin alusta asti ja tunteet kehittyivät sopivan nopeasti.

Häiriinnyin jo alkuun siitä, että kirjassa korostettiin konservatiivisia sukupuolirooleja turhan paljon ja ilman, että sillä oli juonen tai maailman rakentamisen kannalta mitään merkitystä. Kirjassa tapahtuva raiskaus sai minut kuitenkin lopullisesti pettymään. Raiskauksen katuminen jää minimaaliseksi ja seuraukset ovat oikeastaan vain hyviä.

Bridgerton-sarjan toinen osa kertoo perheen vanhimmasta lapsesta, Antonysta. Nopealla googlailulla sain selville, ettei myöhempien osien pitäisi sisältää raiskauksia, joten saatan lukea nekin, jos kaipaan joskus romanttista luettavaa.

Arvio: 2/5

Quinn, Julia. Salainen sopimus. Tammi. 2021. 360 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Duke and I. 2000.

Suomentaja: Laura Liimatainen

Stephen King: Laitos

"Kyllä muuten laitan", Tony sanoi edelleen hymyillen. Hän näytti yhä mieheltä, joka auttaisi pikkuväkeä lastenrinteessä ennen kuin yrittäisi tappaa James Bondin myrkkytikalla. "Kuule, se nipistää ihan pikkuisen vain. Tee tämä helpoksi meille molemmille. Istu tuoliin, ja koko homma on ohi seitsemässä sekunnissa. Lähtiessäsi saat Gladysilta rahakkeita. Jos panet hanttiin, sirutan korvasi silti, mutta jäät ilman rahakkeita. Miten on?"

Stephen Kingin Laitos on kuin Netflixin Stranger Things, mutta kamalampi. Yliluonnollisia kykyjä omaavia lapsia suljetaan salaiseen laitokseen, jossa heille tehdään erilaisia testejä. On selvää, etteivät he pääse ikinä pois, vaikka toisin väitetään. 12-vuotias huippuälykkö Luke on yksi laitokseen suljetuista lapsista.

Laitos onnistuu tehtävässään jännityskirjana. Se on paikoin ahdistava eikä sitä voi laskea käsistään. Välillä kivun ja inhottavien testien kuvailu tuntuu mässäilyltä, mutta lopulta sitä ei ole liikaa.

Ympäristön luominen on hidasta, mutta tarkkaa. Yleensä vihaan sitä, miten pitkän se tekee kirjasta, koska lyhyempien kirjojen aloittaminen tuntuu helpommalta. Laitoksessa hidas alku ei kuitenkaan ole puuduttavaa, vaan maailmaan pääsee paremmin sisään ja on helpompi kokea myötätuntoa laitoksessa eläviä lapsia kohtaan. En kuitenkaan tiedä, pidänkö siitä, että Kingillä tuntuu olevan tarve selittää kaikki, eikä juuri mitään jää arvailun varaan.

Vähän harmittaa, etteivät Kingin aikaisemmat teokset ole minulle kovin tuttuja. Olen aikaisemmin lukenut Kingiltä vain Carrien ja Uinu, uinu lemmikkini. Olen myös aloittanu Sen, mutta se jäi kesken. Monet viittaukset muihin kirjoihin jäivät minulta siis huomaamatta. Lukemistani Laitos on kuitenkin varmaan paras ja pakko sanoa, että se innosti minut lukemaan lisää Kingiltä.

Arvio: 4/5

King, Stephen. Laitos. Tammi. 2020. 574 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Institute. 2019

Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Tara Westover: Opintiellä

Koulubussi ajaa alhaalla ohitsemme pysähtymättä. Olen vasta seitsemän, mutta ymmärrän, että juuri tämä erottaa perheemme selvimmin muista. Me emme käy koulua.

Tara Westoverin muistelmateos Opintiellä kertoo mielenkiintoisen tarinan tytöstä, joka kasvoi Idahon vuorilla ilman juuri minkäänlaista koulutusta. Hänen isänsä vuoksi koko perhe odottaa lopun aikoja ja pelkää hallituksen aivopesua. Seitsemästä lapsesta osalla ei ollut pitkään edes syntymätodistusta. Lopulta Westover väittelee itsensä jopa tohtoriksi.

Löysin Westoverin kirjan Cindyn videolta, jossa hän listasi parhaat kirjat, jotka oli lukenut vuonna 2019. Tarina kuulosti mielenkiintoiselta ja sitä se todella olikin. Westoverin hidasta taistelua lapsuudessa opittuja uskomuksia vastaan on välillä aivan uskomatonta kuunnella.

Opintiellä sisältää paljon tärkeitä opetuksia. Se kertoo koulutuksen ja lääketieteen merkityksestä sekä siitä, miten vanhemman mahdollinen mielisairaus voi vaikuttaa koko perheeseen. Se kuvaa hienosti myös sitä, kuinka vaikea perheen rakkaudesta on päästää irti. On todella helppoa kuunnella rakastamiensa ihmisten mielipiteitä ja uskoa valheitakin.

Suurimman osan ajasta rivien välistä näkee, että Westover välittää edelleen perheestään. Silti välillä kirja tuntuu enemmänkin vihakirjeeltä perheelle, jonka maailmankuva on erilainen. Kirja kertoo kuitenkin vain Westoverin puolen tarinasta, vaikka joissain kohdissa hän on kertonut myös veljiensä eriävistä muistikuvista. Hänen isänsäkin tuntuu tahtovan pelkästään hyvää hänelle - vaikka hän osoittaakin sen omalla tavallaan.

Vaikka kirja onkin osin tylsä ja aluksi jumitettiin pitkään Westoverin lapsuudessa, en yhtään ihmettele, että Barack Obamakin on pyytänyt jokaista lukemaan sen. Kirjan opetukset ovat sen verran tärkeitä.

Arvio: 4/5

Westover, Tara. Opintiellä. Tammi. 2018. 435 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Educated. 2018.

Suomentanut: Tero Valkonen