B. A. Paris: Suljettujen ovien takana

Hän seurasi vierestä, kun panin kengät jalkaani ja otin laukkuni, ja kysyi sitten, miksi olin niin hermona. Yritin väittää, että jännitin hänen työtovereidensa tapaamista, mutta hän ei uskonut - eikä se ollut mikään ihme, koska olin tavannut useimmat heistä häissämme. Hän tutki vaatteeni ja pakotti minut kääntämään taskut nurin, ja sen jälkeen hän halusi nähdä laukkuni. En yllättynyt yhtään raivokohtauksesta, jonka Jack sai löydettyään pinnin. Rangaistus oli juuri se, millä hän oli uhkaillut. Hän siirsi minut asumaan lähes tyhjään, ankeaan huoneeseen ja alkoi pitää minua nälässä

Suljettujen ovien takana on täydellisestä parista kertova B. A. Parisin jännitysromaani. Kuva täydellisyydestä kuitenkin rikkoutuu nopeasti, kun paljastuu, että komea lakimies Jack pitääkin kaunista vaimoaan, Gracea, lukittuna huoneessaan ja usein nälissään. Kirja on karmaiseva muistutus parisuhdeväkivallan olemassaolosta ja siitä, että kaikki ei ole sitä, miltä päällisin puolin näyttää.

Löysin kirjan BookBeatin kuunnelluimpien joukosta ja kuuntelin sen alusta loppuun päivässä. Alkuun kirja vaikutti ällöttävältä romantiikkakirjalta, jollaista vihaan, ja meinasin lopettaa kirjan kesken. Pikku hiljaa vinkit Jackin pahuudesta kuitenkin lisääntyivät ja lopputulos olikin karmea. Sain lopulta sen jännityskirjan, jota olinkin odottanut.

Asioita, jotka minua ärsytti kirjassa, on hieman liikaa. Minulla meni hermo pariskunnan ystävien ulkonäkökeskeisyyteen ja pohdin, eikö kukaan huomaa Jackin ulkopuolellekin näkyvää kontrolloivaa käytöstä. Kukaan ei ihmettele, miksei Grace liiku missään ilman Jackia ja kun Grace kertoo luopuneensa työstään Jackin pyynnöstä, asia kuitataan parilla kysymyksellä. Olisiko Grace voitu pelastaa suhteelta aikaisemmin?

Juonen pääpiirteet ovat melko ennalta arvattavia, mutta yksityiskohdat kuitenkin yllättävät. Tarinaa kerrotaan kahdessa ajassa, mikä tekee siitä mielenkiintoisemman. On myös ihana lukea kirjaa, jossa yhdellä tärkeistä henkilöistä on Downin syndrooma.

Arvio: 3,5/5

B. A. Paris. Suljettujen ovien takana. Gummerus. 2020. 272 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Behind Closed Doors. 2016

Suomentaja: Marja Luoma

Ilkka Remes: Kotkanpesä

Tuomo oli monen muun genetiikan asiantuntijan tavoin yrittänyt herättää keskustelua STM:n ja nimenomaan Malisen suurella henkilökohtaisella tarmolla eteenpäin puskemasta valtiollisesta genomitietorekisteristä, jonne terveydenhuollossa tai biopankeissa kerätyt suomalaisten geenitiedot kerättäisiin. Rekisteriä ylläpitäisi Kela. Samalla oli tarkoitus perustaa uusi viranomainen nimeltään Genomikeskus.

Oli tiedossa, että Berliini ohjasi asiassa Suomea, josta haluttiin genomitiedon laajan käytön testialue. Järjestelmän hyöty kansanterveyden kannalta olisi mitätön, mutta ihmisoikeuksiin kohdistuisi vakava uhka. Genomirekisteri vaatisi toteutuakseen myös valtavia resursseja, joita olisi tarvittu kipeästi muualle terveydenhuoltoon.

Ilkka Remeksen Kotkanpesä sijoittuu maailmaan, jossa Natsi-Saksa voitti toisen maailmansodan ja Suomesta on tullut yksi sen lähimmistä kumppaneista. Kirjan päähenkilö Erika on selvittänyt sukunsa salaisuuksia. Miten ne kytkeytyvät Suomen ja Saksan historiaan? Kotkanpesä on mielenkiintoinen tarina siitä, mitä maailmasta olisi voinut tulla - ja millaiseksi se voi vielä tulla.

En ole aikaisemmin lukenut Ilkka Remeksen kirjoja, vaikka olen koko ikäni nähnyt niitä isän kirjahyllyssä. Nyt tartuin tähän uutuuteen, kun poikaystäväni suositteli sitä. Hän ei halunnut puhua kirjasta kanssani ennen kuin olin lukenut sen. Kirja meni lukulistallani suoraan ensimmäiseksi, enkä lainkaan kadu sitä.

Kirjan maailma oli äärimmäisen mielenkiintoinen, eikä minua siksi haitannut alun hitaus. Oli jännittävää lukea niistä kammottavista tavoista, joilla kansaa valvottiin - ja mitä kaikkea oli tulossa lisää. Pelottavinta oli tajuta, että joissain autoritäärisissä (ja jopa joissain demokraattisissa) hallinnoissa se kaikki voi olla totta. Myös Suomen uudesta historiasta oli kiinnostavaa saada tietoa. Miltä Kekkosen Suomi olisi näyttänyt? Entä miten koronavirus olisi vaikuttanut nykyiseen Suomeen?

Minua jäi kuitenkin häiritsemään lopetus. Tuntui siltä, että kirjalle olisi kirjoitettu kunnon loppu, mutta tarina oli katkaistu. Myös demokratian ylistävä kuvaus tuntui minusta väärältä. Olen viimeaikoina havahtunut pohtimaan, että demokratiassa on niin paljon epäkohtia, että on pakko olla jokin parempikin tapa hoitaa maan asioita. Mikä se on? En tiedä.

Arvio: 4,5/5

Ilkka Remes. Kotkanpesä. WSOY. 2020. 404 sivua.

Miika Nousiainen: Juurihoito

- Mulla on elämä. En mä voi harjata hampaitani kaksneljäseitsemän.

- Mitä?

- Harjata hampaitani.

- Ei kun siinä oli jotain numeroita.

- Kaksneljäseitsemän, sillä tarkoitetaan että koko ajan.

- Miksei sitten voi sanoa koko ajan?

Miika Nousiaisen Juurihoito kertoo sattumalta kohtaavista veljeksistä, Eskosta ja Pekasta, jotka lähtevät etsimään isäänsä saadakseen tietää, miksi isä jätti heidät. Isänsä jalanjälkiä seuratessaan he löytävät lisää sisaruksia ja päätyvät Ruotsiin, Thaimaaseen ja lopulta Australiaan saakka. Samalla he pohtivat omaa identiteettiään ja sitä, miten isän lähtö on siihen vaikuttanut. Myös tasa-arvokysymykset ovat vahvasti esillä koko kirjan ajan.

Kaverini vaati minua lukemaan Juurihoidon kuultuaan, että pääsin opiskelemaan hammaslääketiedettä. En ollut aikaisemmin tarttunut kirjaan, vaikka sitä oli tuputettu lukion äidinkielenkursseilla, koska se ei tuntunut kovin kiinnostavalta esimerkiksi Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajat rinnalla. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, että olen saanut tämänkin luettua, vaikka en uskokaan, että minusta tulee hammaslääkärinä samanlaista kuin Eskosta.

Tarinaa kantavat aiheet ovat identiteetin etsiminen ja tasa-arvo eri taustoista tulevien ihmisten välillä. Painavia asioita käsitellään kuitenkin kevyesti ja lukija jää pohtimaan niitä jälkeenpäin itsekin. On mielenkiintoista nähdä, kuinka Pohjoismaissa kasvaneilla sisaruksilla on melko samanlaisia ongelmia identiteettinsä kanssa, kun muualla ei sellaisia asioita tunnuta ajattelevan. On myös virkistävää kuulla, kuinka eri poliittisista näkemyksistä keskustellaan rauhallisesti ja toisia kunnioittavasti. Se tuntuu olevan nykypäivänä harvinaista.

Tarina on mielenkiintoinen ja Esko ja Pekka saavat minut kerran jopa naurahtamaan ääneen. Tuntuu hassulta, että pystyn joissain asioissa samaistumaan keski-ikäisiin äijiin. Esimerkiksi Eskon täsmällisyys ja hömppäleffoja kohtaan kokema arvostus ovat kuin suoraan omasta elämästäni. Muuten huumori ei oikein iske minuun, vaikka kirja onkin ihan kelpo. Kaiken lisäksi näin korona-aikaan se saa minut kaipaamaan matkustamista.

Arvio: 4/5

Miika Nousiainen. Juurihoito. Otava. 2016. 322 sivua.